Jason Arnott - kokoa, taitoa ja asennetta

Idän kiertueella Nashvillen ykkössentteri Jason Arnott yltyi kovaan henkilökohtaiseen vireeseen, vaikka joukkueen suoritukset eivät läheskään aina kehuttavia olleetkaan. Arnott on yhdeksän ottelun maaliputkessa, maaleja hänelle ko. peleissä kertyi 10. Arnott on myöskin koko kauden tilastoissa Predatorsin ylivoimainen maalitykki 22 osumalla. Hän on lisäksi ainoana tehnyt kaksi voittomaalia, muilla voittomaaleilla on kaikilla eri tekijä.

Arnott lieneekin nyt pysyvästi lunastanut ykköskentän keskushyökkääjän paikan, jonka hän pelien takellellessa väliaikaisesti ja kokeilumielessä menettikin. Pelasipa mies jonkin pelin laitahyökkääjänäkin. Omimmillaan Jason on kuitenkin keskellä ja nimenomaan nopeitten laiturien välissä.

Jos vielä pystyisi kääntämään kelloa sen verran taaksepäin, että saisi peruttua tuon Carolinan kanssa tehdyn kaupan, jossa meille tuli Josef Vasicek ja he saivat Scott Walkerin. Minulla on nimittäin se käsitys, että Walker oli kovanpuoleinen jantteri, kun taas Vasicekista tulee ikävästi mieleen viimekautinen tuttavuuteni Viktor Kozlov. Walker kun kaahottaisi laidat kolisten Paul Kariyan ja Arnottin ketjun oikeana laiturina, niin... No niin no. Jos tätillä olis munat, se olis setä.

Nashville Predatorsin paatti vuotaa ja peräsin ei toimi

Viimeiset 9-10 peliä ovat olleet Nashvillelle todella vaikeita. Kun ensimmäisissä 8 ottelussaan Predators teki 54 maalia, seuraavissa 9 pelissään se sai aikaiseksi 33 maalia. Ensimmäisistä kahdeksasta pelistä pisteitä tuli yhdeksän ja seuraavista yhdeksästä kuusi. Ongelmat ovat ilmeisiä, mutta umpisolmusta on tullut Gordionin sellainen ihan huomaamatta. Onko organisaatiossa sitten ketään, joka pystyy moisen solmun avaamaan? Historiassahan solmun avasi Aleksanteri Suuri. Predatorsin ainoa Aleksanteri on Radulov, joka ei edes ole kovin suuri. Sitä paitsi alkuperäinen A.S. kuoli, koska huijasi solmua avatessaan. Onko moraalisesti oikein sysätä nuori lupaus samanlaisen dilemman eteen?

Suurin ongelman syy lienee kauden myötä yleisesti tiukentunut puolustuspelaaminen liigassa. Alkupään peleissä Nashville keräsi pisteitä 8-6 -voitoilla, nyt pisteet menetetään 4-3 -tappioilla. Predatorsin puolustuspelaaminen ei missään vaiheessa ole kunnolla loksahtanut kohdalleen, vain koko kentällisen osallistuessa puolustustyöhön vastustajan maalilukemat on saatu pidettyä alhaisina ja silloin taas oma maalinteko on kärsinyt johtaen edellä mainittuihin lukemiin.

Ongelmat on siis tiedostettu ja analysoitu. Ainoastaan niihin reagoiminen puuttuu - ja jää puuttumaan, siksi aseettomalta on viime peleissä tuntunut. Tuskinpa tässä sentään täytyy potkuja kesken kauden pelätä, mutta rantapallot odottavat (taas) (liian) nopeasti, jos ja kun tämä meno jatkuu. Vika on kuitenkin pelijärjestelmässä tai - kuten niin usein sanotaan - systeemi on mätä. Täytyisi varmaan palkata uusi apuvalmentaja. Tai nostaa Messias farmijoukkueesta.

Pakkovoitto ja voittamisen pakko

Season III:n edetessä jyvät ovat taas erottuneet pakanoista ja herrat hidalgoista. Kauden alun pirteät yllättäjät jäävät yksi toisensa jälkeen tasoaan nostavien dieseljyrien alle ja kuherruskuukaudestakaan ei ole jäljellä enää kuin likaisia lakanoita. Mutta mitä sitten? Sellaista se elämä tuppaa olemaan, tai niin kuin F. Gump sanoi, paska tapahtuu. Eikä oikeastaan ole kyse paskastakaan, sillä pitkäjänteiseen kehitykseen panostamalla tasoaan voi nostaa kuka vain. Tai ainakin melkein kuka vain, sillä ikääntymisen vaivoja vastaan pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys eivät ole tehokkaimpia hyveitä.

Mutta millä hinnalla pelejä voitetaan - ja hävitään? Nukkuvatko sarjataulukon keskivaiheilla majailevien tiimien valmentajat levollisemmin kuin voitto- tai tappioputkissa porskuttavien seurojen kollegat? Tuskin, tuhahtavat menestyvät miehemme, väheksyen hännillä majailevien joukkueiden valmentajien pahenevaa univajetta. Mutta miksi rahalla saa hankittua tietoja unissaan anteeksipyytöjä sopertelevista ns. "paremman kastin" managereista? Miksi voittamisen tuskasta vaietaan? Miksi suomalainen mies ei vieläkään itke eikä avaudu?

Pakkovoitto on vaikein voittamisen laji, voittamisen pakko taas peli-ilonpilaaja. Kun tärkeintä on olla parempi kuin toinen, onko syyttäminen Eino Leinoa?

Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.

On, mikäli lukuharrastus ei ole jatkunut ylläolevaa säettä pidemmälle. Tuotahan sitä on hyvä toistella mantranaan, kun mättää kiekkoja armoa sanoitta anelevan vastustajan verkkoon. Mutta jos jatkaisikin vain pari riviä eteenpäin, muuttuisi tilanne tyystin:

On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.

Kausi ei muuten ole vielä likikään puolessa. Herätys!

Sitä pienet perässä

Puolustuksen painiskeltua pitkään eksistentialististen dilemmojen parissa liittyi hyökkääjistö viime pelissä mukaan painipiiriin. Nyt myös hyökkääjät kadottivat käsityksen siitä, miksi heitä laatikkoon luistelutetaan. Peliä kelatessani tuntuu suorastaan maagiselta se tapa, miten pelaajat onnistuvat olemaan kokonaisen pelin ajan väärissä paikoissa törmäämättä toisiinsa sen useammin. Ikäänkuin kaukalossa olisi joukko samaa varausta olevia magneetteja (ja myös vastustajat, kaukalon laidat ja kiekko ovat sitä samaa varausta). Luistavaa menoa.


Ohessa näkyy pikaisesti piirtämäni taktinen kuvio kolmannen erän ratkaisuhetkille. Pian tämän taulun tarkastelun jälkeen joukkueen peli sekosi lopullisesti ja Ruslan Fedotenko pääsi tekemään ottelun ratkaisseen Tampan viidennen maalin.



Koska Devilsin Lou Lamoriello on suurin esikuvani, en pian voi muuta kuin jalkauttaa koko toimihenkilöstön ja hoitaa kaikki hommat itse. Mutta sitä ennen täytyy vielä äkkiä kokeilla kaikki 38 455 892 652 eri kokoonpanovaihtoehtoa ja toivoa, että se oikea löytyy. Muuten tulee noutaja.

Kenellä kulkee, kenellä ei - 8 ottelua takana

Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen voidaan todeta, että Nashvillella kulkee juuri niin puolivillaisesti, kuin luotsaamillani joukkueilla yleensäkin. Eräänlaisen Midaksen kosketus sekin.

Mutta miten menee pelaajilla, kenellä on natsannut ja kenellä loksahtanut? Näitä päätelmiä tehdessä on tarkasteltu viimeisiä 5 ottelua.

Kulkee:
Jason Arnott - 7 maalia, 1 voittomaali
Paul Kariya - 5 maalia, 11 tehopistettä
Josef Vasicek - 3 maalia
Chris Mason - 2 ottelua, torjuntaprosentti 72%
Ryan Suter - 4 syöttöpistettä

Ei suju:
Marek Zidlicky - 0 maalia, 2 syöttöpistettä
Tomas Vokoun - 3 ottelua, 22 päästettyä maalia
Alex Henry - 3 ottelua, 0 pistettä
Dan Hamhuis - 0 pistettä
J-P Dumont - 1 maali

Arnott on takonut maaleja tasaisesti, viidessä viime ottelussa mies jäi kerran ilman maaleja, samoin kuin Kariyakin. Vasicek nousi ykkösketjuun ja on piristynyt huomattavasti tästä siirrosta. Chris Mason nousi viimein aloitukseen Ottawaa vastaan ja torjui heti voiton. Seuraavassa pelissä Anaheim pujotti kahdeksan maalia Masonin taakse, mutta silti torjuntaprosentti on mainio. Puolustuksesta ainoa positiivisen maininnan arvoinen on nuori Ryan Suter, joka on paitsi pelannut tasapainoisesti, myös syöttänyt neljä maalia.

Alisuorittajien lista täyttyykin sitten puolustajista. Hyökkäävä Zidlicky on kauden kahdeksassa pelissä saanut kasaan kaikkiaan kaksi syöttöpistettä, Henry on pudonnut avauskokoonpanosta ja Hamhuis katosi hyvän alkunsa jälkeen. Sekaan mahtuu myös ykkösvahti Vokoun, joka imuroi kiekkoja taakseen yli 7 maalin keskiarvolla per peli pelaamissaan kolmessa ottelussa sekä Dumont, joka edelleenkään ei ole alkanut ns. tienata palkkaansa. Syöttöpisteitä on tullut mukavasti, mutta maaliinkin olisi kiekon pitänyt löytää useammin kuin kerran kauden aikana.

Kaikkiaan joukkueella on ryhtiliikkeen aika, sillä näin pelaillen kausi on pian kuralla. Tokikaan kaikkea ei vielä ole menetetty, mutta paljoa ei ole saavutettukaan. Pitänee sulloa koko rosteri tehosekoittimeen, painaa pari kertaa nappia ja voilá - uusi kokoonpano on valmis!

Palvelukseen halutaan

Puolustus saa paikan. Kelpoisuusvaatimuksena luistelutaito sekä kyky muistaa läpi pelin, kumpi pää on puolustuspää. Aiempi pelikokemus katsotaan eduksi. Työhakemukset ja palkkatoivomukset voi jättää Gaylord Entertainment Centerin edessä olevan puhelinkopin lampun päälle.



















Puolustukselta toivotaan kuvasta aistittavissa olevaa puolustustahtoa.

Predaattorit ja tuomarilinja

Kauden alun perusteella tuomarilinja sopii hyvin Nashvillen joukkueelle. Neljässä pelissä Predatorsille on vihelletty yhdeksän rangaistusta, joista kaksi "isoa". Jäähytilaston kärjessä keikkuvat J-P Dumont ja Martin Erat kuudella rangaistusminuutilla. Jostakin syystä Dumont on ottanut eniten jäähyjä, kolme kappaletta, yhden huitomisesta, yhden kampituksesta ja yhden koukkaamisesta. Miestä ei kuitenkaan ole peluutettu erityisen aggressiivisessa roolissa. Myös tästä syystä Dumontille sovitellaan nyt paikkaa kakkosketjusta. Kokeilu sujui sen suhteen hyvin, että mies palkittiin ottelun parhaana heti ensimmäisellä kerralla ottelussa Buffaloa vastaan. Sikäli kaikki ei mennyt ihan putkeen, että mies otti jäähyn tässäkin ketjukoostumuksessa.

Puolustajista jäähyllä ovat käyneet Dan Hamhuis, Ryan Suter ja Kimmo Timonen kerran mieheen. Nashvillen pakisto ei tunnukaan kovin jäähyherkältä, joskaan ei kovin voimakkaalta ja taklaavaltakaan.

Vastustajille on neljässä pelissä vihelletty 12 kaksiminuuttista eikä yhtään nelosta. Senkin puoleen tilanne on toistaiseksi outo, ainakin kun vertaa edelliskauden New Jerseyhin, että vastustaja on kärsinyt peleissä enemmän jäähyjä. Ylivoimapeli ei ole Nashvilleltä sujunut mitenkään loistokkaasti prosentin ollessa kuitenkin ihan kelvollinen 33. Jäähyntappoprosentti osoittaa yhden vanhan ongelman olemassaolon jatkuvan, sillä pk% on vain 62,5. Tosin tuohon on lisättävä, että Nashville on kuitenkin tehnyt enemmän maaleja alivoimalla, kuin päästänyt (5-3).

Tämä analyysi osoittaa, ettei treeneissä kuitenkaan tarvitse lisätä yv- ja av-harjoittelua. Läpiajoja ja manumokkea vaan, sillä hyvä tulee.

Kenellä kulkee, kenellä ei - 3 ottelua takana

Kulkee:
David Legwand - 3 ottelua, 5 maalia
Jason Arnott - 3 ottelua, 4 maalia
Paul Kariya - 3 ottelua, 7 pistettä (3+4)
Tomas Vokoun - 3 ottelua, torjuntaprosentti 69
Dan Hamhuis - 3 ottelua, 2 pistettä (1+1)

Ei niin kulje:
J-P Dumont - 3 ottelua, 0+2 tehopistettä, 4 jäähyminuuttia
Kimmo Timonen - 3 ottelua, 0 pistettä
Marek Zidlicky - 3 ottelua, 0 pistettä
Steve Sullivan - 3 ottelua, 0+2 tehopistettä
Chris Mason - 3 ottelua, ei peliminuutteja

Legwand on kolmen pelin maaliputkessa ja ehdoton ykköspelaaja siinä mielessä. Arnott on myös onnistunut kiitettävästi, neljän maalin lisäksi miehellä on myös kaksi syöttöpistettä. Kariya aloitti 3+2 pisteen ottelulla, mutta on sen jälkeen ollut hieman hukassa. Vokounin torjuntaprosentti putosi Vancouver-pelin takia oltuaan sitä ennen 76, mutta edelleen se on ihan hyvä. Hamhuis on peruspakki, jolle pisteet ovat aina ylimääräistä plussaa.

Dumont pelaa ykkösketjussa, jossa kaksi muuta äijää on tehnyt tehot 3+4 ja 4+2, joten 0+2 vaikuttaa hieman laihalta, ja vielä jäähyilyt siihen päälle. Hyökkäävät pakit Timonen&Zidlicky eivät ole avanneet pistetiliään. Sullivanilta odottaisin tehoja, mieluusti maalien muodossa ja tuo Masonhan ei oikeastaan edes kuulu tälle listalle, koska ei ole saanut mahdollisuuttakaan näyttää osaamistaan.

Tämän analyysin jälkeen jopa torkkuva manageri joutuu havahtumaan ja nyt mietinkin kuumeisesti ensimmäisiä kokoonpanomuutoksia. Tai ensimmäisiä ja ensimmäisiä, tulihan niitä jo tuossa kun Nolan Yonkman lähti puolustuspäästä ja Jordin Tootoo murtautui alivoimakentälliseen viime peliin ja hyvällä asenteella mukaan tulikin tehden maalin heti avauspelissään. Mutta nyt taitaa olla parin kokeilun paikka ensi pelissä, tai jos oikein hurjaksi äidyn niin jopa kolmen. Voisihan se Masonkin jo kautensa aloittaa... Ja sitä paitsi, nythän se hyvä aika on kokeilla, kun kerran voittavaa kokoonpanoa ei muutella.

Predators palkkasi henkilökuntaa

Kun tämä poliisikysymys on taas pulpahtanut pinnalle, on pakko tunnustaa että Predators palkkasi jo kauden alusta oman poliisinsa. Tosin kyseessä on salapoliisi eikä varsinainen kaukalopoliisi. Salapoliisin tehtävät ovat olleet vielä vähän hakusessa, mutta ihan taitojensa ylläpitämiseksi ja laskun kartuttamiseksi (tiedättehän, "kakskymppiä tunti plus kulut") mies on touhuillut kaikenmoista. Aluksi mies harjoitteli varjostamista ja tarkkailua, mutta se loppui lyhyeen kun seuran toimitusjohtajasta otetut kuvat piikkikorkokengissä ja sukkanauhavyössä pääsivät vahingossa lähes julkisuuteen asti. Minulla on muuten pukukaappini ovessa edelleen kattava kollaasi näistä kuvista... (Muistinko mainita, että tj:mme on naispuolinen?)

Tämän jälkeen päädyimme organisaatiossa sellaiseen toimintatapaan, jossa salapoliisimme (kutsumme häntä koodinimellä Yves) ei enää tule lähellekään toimistoamme tai omaa henkilökuntaamme, vaan matkustelee lähinnä oman konferenssimme muiden joukkueiden kotipaikkakunnilla aiheuttamassa satunnaista tuhoa. Ennen kauden avausotteluamme mies raportoi käyneensä Pittsburghissa esittäen urheiluinnovaatioihin erikoistunutta keksijää. Yves oli onnistunut vakuuttamaan Penguinsin huoltajat uuden ja ihmeellisen luistinten luistovoiteen mullistavuudesta. Tietoa ei ole siitä, kokeilivatko pingviinihuoltajat ainetta pelissä vai eivät.

Los Angelesissa Yves ei oikein saanut mitään (tuhoa) aikaiseksi, mies väitti syyksi Johnny Ramonen syntymäpäivää, mutta hankkimiemme luottokorttitietojen mukaan Yves on hengaillut koko päivän Hollywoodissa studioiden liepeillä. Taitaa olla miehellä uranvaihto mielessä... ei niin että tuollaisella naamalla kannattaisi paljon filmiurasta haaveilla. EDITORIAL NEWS from Nashville Predators Front Office: Managerimme kuulapää on saanut 1200 euron sakot, koska mies on ilmeisesti hankkinut stuntin itselleen toisen kierroksen peliin. Muuten ei olisi selitettävissä se, että hän luulee olleensa Los Angelesissa, vaikka peli pelattiin Dallasissa paikallista Starsia vastaan. Lisäksi managerin pukukaappi on ratsattu ja sieltä on takavarikoitu uskomattomat määrät rommia, yrtinomaisia kasvituotteita ja epäsäädyllistä kuva-aineistoa. Koko lasti on poltettu Riihimäen ongelmajätelaitoksessa, jonka ympäristössä edelleen ihmetellään säännöllistä kahdeksikkoa lentäviä variksia. Nashville Predatorsin puolesta, johdon sihteeri Betty Boop.

Vancouverissa puolestaan turvatoimet Canucksien ympärillä olivat niin skitsoidisen tiukat, ettei Yvesilla ollut mitään asiaa lähellekään ketään kiekkotukihenkilöä. Mutta sen verran hän kertasi oppimaansa, että jäi tarkkailemaan liikennettä pukukopin liepeillä. Myös hän näki pukukopista ensimmäisellä erätauolla poistuneet partajaakot. Yves seurasi tätä kaksikkoa läheiselle kujalle, jossa hän näkikin miekkosten repivän haivenet naamoistaan ja paljastuvan "Tami" Tammiseksi ja Marja-Liisa Kirvesniemeksi. Ja aina vaan omituisemmaksi tilanne meni, kun heitä noutamaan saapui pikkubussi, jossa olivat Jari Sarasvuo ja Jussi Uoti. Auton kyljessä oli teksti: "A Whole New Garderobe For The Emperor - kaiken maailman konsultointia". Ennen kuin auto lähti liikkeelle, ehti Yves kuulla sen verran keskustelusta, että Canucksien lumous särkyy ja silmät avautuvat vasta jos Shitteri Pehvonen sanoo Vancouverin pelikirjan olevan kanneton kirja ilman sivuja.

Mitä me tästä nyt muka oikein kostumme? Ainakin sen, että kyllä poliisi on hyvä olla joka joukkueessa, jos vain siihen on varaa.

Pelikirja löytyi muuttolaatikon pohjalta

Pitkään, jopa pienen ikuisuuden ihan hukassa ollut pelikirjani löytyi muuttolaatikosta värityskirjojeni ja hullunpapereitteni alta. On siis odotettavissa, että Nashvillen peliin löytyy tuota pikaa selkeyttä ja syvyyttä, seesteisyyttä ja linjakkuutta, kantavia seiniä ja alkulähteitä.

Pikaisen silmäilyn jälkeen löysin jo uutta pohjaa fyysiselle pelille, jota joku sukkahoususetä väittää pelin väkivaltaiseksi elementiksi. Kirjassa pohdiskellaan väkivaltaa mm. seuraavasti:

Kun kamppailu-urheilua tarkastellaan yksilötasolla toiminnan tarkoituksien osalta, ei voida vetää selvää rajaa sen suhteen, sisältääkö kamppailu-urheilu väkivaltaa. Yksilöiden motiivit ja tarkoitukset saattavat olla mitä erilaisimmat. Jääkiekkoilija saattaa mennä kaukaloon tarkoituksenaan voittaa vahingoittamatta vastustajaa. Otteluun kuitenkin sisältyy aina ottelijoiden loukkaantumisriski, ja jos tällaisessa tilanteessa vastustaja loukkaantuu, loukkaantuminen on ei-aiottu, tarkoittamaton seuraus. Tällöin kyse ei ole väkivallasta.

Toinen pelaaja saattaa mennä kaukaloon tarkoituksenaan voittaa ottelu vahingoittamalla vastustajaa. Kolmas saattaa mennä kentälle vahingoittaakseen vastustajaa. Hänelle voitto on vasta toissijainen. Neljännelle kiekkoilijalle kamppailu sinänsä saattaa olla tärkein riippumatta voitosta tai pelaajien vahingoittumisesta. Näemme näin, että yksilötasolla tarkasteltuna jääkiekkoilu saattaa sisältää väkivaltaa kiekkoilijan motiiveista ja tarkoituksista riippuen. Mutta voimme vain harvoin varmuudella tietää, onko pelaaja väkivaltainen vai ei.

Tämän tulkitsen niin, että pelikirjani mukaan kaikkea mikä liikkuu saa lyödä ja sitä mikä ei liiku, saa vähän potkaistakin. Eikä ole ihme, että ICL-katsomoissa ei näy muuta elämää kuin se yksi pipapää, kun kentällä ei tapella. Suurin osa yleisön äänistäkin on pelkkää buuausta, varsinkin kun Predators pelaa vieraspeliä.

Meidän toimistolla valmistellaan parhaillaan rikosilmoitusta kaikkia niitä vastaan, jotka joskus ovat väittäneet, että jääkiekko on väkivaltainen peli. Tällä väitteellä on loukattu koko jääkiekkoilevaa maailmaa ja aiheutettu hallaa lajille. Kuten edellä olevasta lainauksesta näkyy, mikään ei ole lähtökohtaisesti väkivaltaa. Todistustaakka on vastaajalla. Tai siis ei ainakaan meillä.

Tilastot

Pistepörssi
Runkosarja


















Playoffit















Maalivahtitilastot
Runkosarja


Playoffit

Vajaa viikko ja sitten mennään!

Kolmoskauteen lähdetään samalla reseptillä kuin neito vihille - vähän uutta, vähän vanhaa, vähän lainattua jne. Uutta taitaa olla kaikkein vähiten (Ikuinen Lupaus ja minä ylläpidossa, ehkä yksi uusi valmentaja, uusi pelirytmi ja uusimpana uusi kausi), vanhaa on paluu ekan kauden tiukkoihin sääntöihin peliaikojen pitämisestä ja melkein kaikki muukin. Ja lainattua... niin, sitäkin löytyy.

Uusi kausi näyttää ennalta erittäin kiinnostavalta. Kahden edellisvuoden mestareiden lisäksi isoa pyttyä lähtee vakavasti havittelemaan useampikin varteenotettava haastaja. Ja mikä vielä tärkeämpää, koko liiga tulee olemaan tasaisempi kuin kahdella edellisellä kaudella sitä myöten, kun kokemusta kertyy manageristolle.

Muista en tiedä enkä muiden puolesta puhu, mutta minä lähden monin tavoin levollisin mielin uuteen kauteen. Viime kauden alla huolestutti kulttuurien yhteentörmäys ja suuret tasoerot muun muassa, ja kausi osoitti huolen aiheelliseksi. Nyt tilanne on toinen. Pelaajat ovat tuttuja toisilleen ja totuuden nimissä on pakko sanoa, että pahimmat riitasoinnut ovat myös poissa. Ja hyvä niin. Mutta ei tämä mitään auvoa tule olemaan, sen huomaa viimeistään ensimmäisessä kuuden pelin rökäletappioputkessa.

Tällä hetkellä muuten ainakin yksi kiinnostava tiimi on jäämässä pihalle ICL:stä tällä kaudella. St. Louis Blues on vahvistunut huomattavasti ja saa liikkeelle kaksi kovaa ketjua, ja onkin sääli mikäli tiimille ei ottajaa löydy. Tosin mitäpä tässä semmoista toivomaan, niin kuin ei ilmankin jo olisi kovia vastuksia ja kyykyttäjiä liiga pullollaan. Nashvillen kova tavoite olisikin nostaa pistekeskiarvo yli yhden per ottelu - se olisi saavutus minullekin.

Nashvillen pelejä odottelen mielenkiinnolla. Suurimmalla jännityksellä odotan Paul Kariyan paluuta allekirjoittaneen alaisuuteen. Ensimmäisellä kaudella pikkumies oli omaa luokkaansa Anaheimin riveissä, nyt porukassa on monta muutakin kovaa pelaajaa, mutta eiköhän Paulikin pääse vanhaan potkuunsa, kun kuulee tutun managerin karjahtelevan käsittämättömällä kielellään. Eli ei muuta kuin HAVUJA PERKELE!

Ffat teh wvuk?

Olen päättänyt päästä Grand Ole Opryyn. Olen jo tilannut netistä vetimet tähän malliin, akustisen "skitan" ja kitaransoiton alkeiskurssin DVD:llä. Tahdon nimittäin toisaalta sulautua uuteen kotikaupunkiini ja toisaalta varautua siihen, etten lopultakaan saa kiekkomanagerin uralleni tarvitsemaani nostetta ja joudun siitä joskus luopumaan. Sitä paitsi tuo musiikinlaji näyttää siltä, että vaikka valmentaisin jopa S. Bowmanin vuosille asti, voisin senkin jälkeen vielä siirtyä lauteille.


Ja koska pyrin aina varautumaan kaikkeen, totean lopuksi etten voi sietää kantria, poislukien Neil Youngin ja Freukkareitten tuotannot. Koskahan se kausi alkaa?

Vaikeuksien kautta ongelmiin

Kylläpä nyt meinaa tihkoa tuon ICL:n käyntiin saamisen kanssa. Drafti seisoo ties monettako päivää. Olikohan se maanantain vuoro, millä DD otti oranssinvärisen tiimin ristikseen? Ilmeisesti, kun palsta on ollut tiistaista asti suljettuna. Mutta miksei politbyroo kokoonnu ja laita jotakin infoa ICL:n sivuille?

Ja minulla tökkii läppäri. Edelleenkään en saa Gensiä pelittämään kuin fps 15:llä. Eli toistaiseksi pystyn pelaamaan vain kotoa, silloin kun kotiin satun pääsemään. Ja silloin kun sitten onnistun vielä pysymään hereillä.

Nashvillellä ei töki, ei ainakaan sen suhteen että ne nappasivat J-P Dumontin riveihinsä. Tosin jostakin luin jo pohdiskeluja, että Dumontin palkkaaminen tarkoittaa melko varmasti Scott Hartnellin myymistä. Se meneekin sitten taas jo sen tihkomisen puolelle.

Mutta olisipa jo pikku hiljaa mukava päästä pelailemaan. Sujuvasti.

Tässä ehtinyt edes hehkuttamaan, kun drafti olikin yhtäkkiä jo menossa

Perjantainahan se alkoi, niin kuin pitikin, mutta en minä osannut odottaa, että ennen aamukymmentä olisi jo kaksi valintaa tehtynä. Ei siinä sitten enää mitään spekuloitavaa ollut, olin auttamatta myöhässä.

GOALin epäilin ottavan New Jerseyn, koska hän antoi sen suuntaisen lausunnon viime vuoden draftissa. En kuitenkaan voi sanoa yllättyneeni tai moittivani häntä valinnasta, sen verran heikko on Devilsin rosteri, ettei sitä ensimmäisenä kuuluisikaan varata. Red Wings taas... no, se on niitä makuasioita, mutta sitä minun ei tarvinnut edes skoutata. Ainoa mikä siinä tiimissä minua miellyttää on peliasun väri.

Kakkosena varannut soho paljasti minulle jo etukäteen, minkä tiimin perässä hän on. Canucksia mies toivoi ja sen hän myös sai. Eikä valinta ole mitenkään käsittämätön (toisin kuin viime kaudella, heh), porukkahan on mainio. Tulevalla kaudella(kin) soho tulee näyttämään taivaan merkit yhdelle sun toiselle vastustajalleen, ei siinä auta mikään.

Minä sain jälleen kolmosvuoron, kuten viime vuonnakin. Kolmonen on onnennumeroni, mutta ei se ainakaan viime kaudella suurta onnea tuonut. Ehkä sitten ensi kaudella, kun kolmas kolmonen toden sanoo. Nashvillen otin vanhasta muistista, ja pääsenpähän taas käskyttämään Kariyan Paulia. Anaheiminkin kanssa kävin neuvotteluita pitkään, mutta kun siellä on hyökkäyksen kustannuksella vahvistettu puolustusta aivan yli tarpeen, sanoin heille että saavat pitää pumppunsa. Eikä neuvottelujen ajautuminen umpikujaan tuntunut vaivaavan heitä lainkaan.

Seuraavana on sitten Kenun vuoro. Tällä kaudella valinnanvaraa on paremmin kuin viimeksi enkä yhtään tiedä Kenun henk.koht. mieltymyksistä. Veikkaan kuitenkin, että miehen tuleva tiimi löytyy kolmikosta Philadelphia, Tampa Bay, Toronto. Ja tiedetään, tällä pitkävedolla ei kovia kertoimia saa. Sanoinpahan kuitenkin. Jotain sanoakseni.

Hihat paloi, henkselit jäi

Olin tuossa menollani elite-liigaan Dallasin peräsimessä. Elitehän on liiga, josta on pelattu yksi kausi ja jossa pelaavat #nhl94-kanavalta lähtöisin olevat kaverit sekä muutama ICL:läinen. Liiga on hyvin järjestetty ja puitteiltaan monessa mielessä upea, siinä mm. draftataan kaikki pelaajat joukkueeseen sekä tallennetaan nauhoitukset kaikista otteluista ja saadaan automaattisesti kattavat tilastot peleistä. Minä pääsin mukaan normaalireittiäni eli takaoven kautta, ihan kuten ICL:äänkin. Ensin tosin vain tuuraajaksi Shawshankin rikottua kätensä viime keväänä. Mutta kakkoskaudelle minut sitten otettiin mukaan ihan omalla joukkueella.

Oli itse asiassa melko lähellä, etten olisi lainkaan lähtenyt mukaan, osin siksi että en tiedä, kuinka paljon aikaa pelaamiselle riittää (työ haittaa harrastuksia) ja osaltaan sen vuoksi, että pelaaminen tuossa liigassa on niin totista touhua. Ja vähän muistakin syistä. Loppujen lopuksi minut on kuitenkin aika helppo suostutella mukaan, kun on pelaamisesta - etenkin NHL94:n pelaamisesta - kyse. Ja niinpä sitten löysin itseni draftin tiimellyksestä kasaamasta itselleni ikiomaa Dallasia.

Drafti tuli valmiiksi juuri, ja nyt taidankin jo olla entinen elite-valmentaja. Lauantaiaamuyönä nimittäin kävi otsikon mukaisesti. Sukset menivät siteitä myöten ristiin erään valmentajatoverin kanssa ja sanouduin irti koko p*skasta. Sellaista ne lauantaiyöt teettävät... Mutta lauantai-iltana juttelin asiasta toisen valkun kanssa ja hänpä alkoikin pohtia, saisimmeko aikaiseksi draftin ICL:äänkin. Minä sanoin että työlästähän se olisi, mutta ei mahdotonta nykyään, kun tuo NOSE-editori on tehnyt binien muokkaamisen niin paljon helpommaksi. Pelaajadrafti on todella jännittävä ja mielenkiintoinen tapahtuma, joten olisihan se enemmän kuin upeata saada se meidänkin liigaamme...

Että saapa nähdä, mitä huominen tuo tullessaan. Tosin eräs ajattelija sanoi eilisiltana, että "tulevaisuutta on paha suunnitella, kun siitä ei tiedä mitään". Onhan se niinkin.

EDIT: Itse asiassa minä olen jo ehtinyt miettiä draftin toteuttamista ja sääntöjäkin jonkin verran...
EDIT2: Itse asiassa horjuvaa mieltäni horjutettiin tänään lisää, ja olen täysin kolmen vaiheilla, pelatako elite-liigassa vai ei. Kinkku vai juusto... minen saata... a-pu-va!

Se jatkuu sittenkin!

Tai siis en minä sitä jatkumista epäillyt, mutta kun tuo otsikko vaan tuntui paremmalta tuon sittenkin-sanan kanssa jostain syystä.

Neuvottelut ensi kaudesta Lou-sedän kanssa ovat olleet käynnissä jo jonkin aikaa, mutta minkäänlaista lähentymistä ei ikävä kyllä ole tapahtunut, ja kun kiistanalaiset kysymykset ovat melko keskeisiä, on enemmän kuin todennäköistä, että hakeudun muualle ensi kaudeksi. Ja voin muuten vakuuttaa, ettei kyse ole rahasta eikä omista eduista muutenkaan. En vain halua toista kautta, jolla ryömitään tammikuulle asti ennen kuin löytyy jokseenkin sopiva rosteri. Mutta Lou se vain hokee omaa mantraansa ("we will be fine, when the time comes")...

On se muuten aika Yodan näköinen tuo Lou, eikös vaan?

Hiljaista on pidellyt

Kesän eteneminen tuo tullessaan kasvavan, epäuskon sävyttämän paniikin - ICL:stä ei kuulu mitään. Viime kesänä tähän aikaan kuume oli jo korkealla, nyt on vain vilu ja ikävä. Itse asiassa minusta on jopa p-riikkisen ikävää ja uskollisia pelaajia loukkaavaa, ettei kysymyksiin tulevaisuudesta ole saatu mitään selvää vastausta, tai edes lupausta siitä, milloin vastauksia saataisiin.

Mutta mitäs hittoa, tässähän sitä venttaillessaan keksii vaikka mitä ihmeellistä. Minäkin olen rustannut omaa biniä, NHL:n kauden 1970-71 rostereihin perustuvaa sellaista. Se on sikäli mukava kausi, että joukkuemäärä oli vielä ainoastaan 14 ja mukana oli monta oikeasti suurta tähteä. NOSE-editorilla (NHL Old Skool Editor) tämmöinen tumpulakin saa tehtyä edes jollakin tavalla kelvollista jälkeä. Vielä ei ole edes alustavasti valmiina kuin 5 tiimiä ja niissäkin on vielä kaikenlaista veivattavaa (+ sitten se, että uskollisuudesta pitäisi tehdä myös vanhat peliasut jne). Mutta kun deadlinea ei ole, ei ole kiirettäkään. Eikä työ välttämättä koskaan tule valmiiksi...

Ja pelejä onneksi on riittänyt jos ei tasaiseen tahtiin, niin ainakin sen verran ettei ihan pahimpia vierotusoireita ole päässyt tulemaan. Kesävalmennettavina ovat olleet Vancouver gamerin kesäliigassa (ihan kiva pumppu) sekä Tampa Bay elitecupissa (hyökkäys ok, puolustajat ei pärjää tuolla tasolla). Voittoja on tullut sen verran, että voi puhua monikossa, turpaan sen verran ettei tosiaankaan ole häviäminen päässyt unohtumaan. Ja silloin, kun ei ole kertakaikkiaan muuta tekemistä (noin pelillisesti, onhan noita tilallisen töitä yms perheenpitoa aina...), niin olen pelannut EHM 2005:llä sellaista Challengea tuolla EHM The Blue Line -sivustolla. Lyö muuten turhauttavuudessaan laudalta NHL94:n pahimmatkin tappioputket laudalta tuo EHM, silloin kun siellä iskee loukkaantumissuma ja peli hajoaa. Ja sitten pää.

Mutta nyt on lapiohommien vuoro, ihan jo uskottavuudenkin takia - se kun on niin noloa, kun ainoa rakko työmiehen käsissä on keskellä vasemman peukalon päätä padin jäljiltä.

Suruaika

Niin vain on ohi oikean elämän Devilsinkin kausi. Ja niin kuin minä puunasin vanhaa New Jersey -lippistäni. Liian pitkä voittoputkiko aiheutti sen, etteivät enää toipuneet, kun tappio(ita) tuli? Ehkä, mutta katsotaan ensin, mihin asti Hurricanes menee. Joka tapauksessa NHL:n loppupelit käydään yhtä yllätyksellisten joukkueiden kesken kuin käytiin SM-liigankin finaalit. Anaheim, Buffalo, Carolina ja Edmonton tai San Jose, onhan ne kaikki ihan hyviä joukkueita, mutta missä ovat kaikki ISOT SUOSIKIT? Nuohan näyttää melkein ICL:n konferenssifinaalijoukkueilta. (Joo, myönnetään, ICL:n konferenssien finaaleissa oli vain isoja suosikkeja.)

Mutta niinpä tämän kevään kiekkosurut alkavat olla loppusuoralla: olympialaisten, SM-liigan, ICL:n ja NHL:n jälkeen jäljellä on enää MM-suru. Kohta sekin tulee.

Mistä rakentaa, kun palikat puuttuu?

Vaikka oikean elämän Devils vielä pelaakin playoffeja, on aika katsoa tulevaan kauteen. Tosin tämä katsominen alkaa kaduttaa heti, kun avaa eteensä listan tämän hetken sopimuspelaajista...

Tällä hetkellä Devilsillä on sopimus tulevasta kaudesta seuraavien pelaajien kanssa:
MV Martin Brodeur
P Brad Lukowich
P Vladimir Malakhov
P Richard Matvichuk
P Dan McGillis
P Brian Rafalski
H Sergei Brylin
H Cam Janssen
H John Madden
H Grant Marshall
H Alexander Mogilny
H Jay Pandolfo
H Zach Parise
H Jason Wiemer

Näistä mailajusseista Malakhov, McGillis ja Mogilny ovat käytännössä poissa kuvioista, joten jäljelle jää 11 pelaajaa. Ykkösmaalivahti jatkaa, samoin puolustuksessa näyttäisi olevan 3 koko lailla kuuden joukkoon mahtuvaa miestä. Mutta. MUTTA! Mutta mutta. Koko ykköshyökkäysketju on ilman sopimusta, samoin mm. Jamie Langenbrunner, josta en soisi luovuttavan.
Vapaita agentteja tulevat olemaan tämän hetken pelaajista Patrik Elias, Ken Klee, Viktor Kozlov ja Langenbrunner. Noista ainakin Eliasilta ja Langenbrunnerilta, miksei myöskin Kleeltä tulisi saada nimi paperiin kesän korvalla. Kozlovista, kuten olen tainnut antaa ymmärtää, ei ole niin väliksi (riittää kun on Parise kaatuilemassa kakkosketjussa). Sitten Scott Gomez, Brian Gionta, Paul Martin, David Hale ja Colin White sopimuksille, niin alkaisi olla vähän helpompaa tuo hengittäminen kevään pölyistä huolimatta. Ja vapaina agentteina näkyy mielenkiintoisia nimiä, jos vaikka Hurricanesin Matt Cullen tai Flamesin Shean Donovan istutettaisiin tuonne kakkosketjuun, niin... Niin mitä sitten? Jos ensi kausi(?) pelataankin 2003.binillä?

Yksi asia jäi vaivaamaan

Ja se on se, ettei ICL:n palkitsemistilaisuudesta ole tehty sievää koostetta, listaa josta näkee kaikki palkitut. Vaan kun sen tekee itse, niin ei tarvitse antaa asian vaivata.

ICL:n kauden 2005-06 palkitut:

*Clarence S. Campbell Bowl - Läntisen Konferenssin mestaruus - Edmonton Oilers, swos
*Prince of Wales Trophy - Itäisen Konferenssin mestaruus - Carolina Hurricanes, Wayler
*Presidents' Trophy - ICL:n runkosarjan voitto - Chicago Blackhawks, Mahavisnu
*Maurice Richard Trophy - ICL:n eniten maaleja tehnyt joukkue - Chicago Blackhawks, Mahavisnu
*William M. Jennings Trophy - ICL:n vähiten maaleja runkosarjassa päästänyt joukkue - Montreal Canadiens, Taiteilija/Depch
*Frank J. Selke Trophy - Paras maalisuhde runkosarjassa - Chicago Blackhawks, Mahavisnu
*Jack Adams Award - ICL:n paras valmentaja - Wayler, Carolina Hurricanes
*Calder Memorial Trophy - ICL:n paras tulokas (valmentaja) - Ikuinen Lupaus, Boston Bruins
*Hart Memorial Trophy - ICL:n arvokkain pelaaja joukkueelleen (kenttäpelaaja) - Olli Jokinen, Florida Panthers, zaux
*Lady Byng Memorial Trophy - Herrasmiespalkinto (valmentaja) - hpman, Philadelphia Flyers
* Bill Masterton Memorial Trophy - Omistautumisesta ICL:lle (valmentaja) - kuulapää, New Jersey Devils
*James Norris Memorial Trophy - ICL:n paras puolustaja (valmentaja) - The G, Calgary Flames
*Art Ross Trophy - ICL:n paras hyökkääjä (valmentaja) - Mahavisnu, Chicago Blackhawks
*Conn Smythe Trophy - Playoffien tärkein pelaaja (kenttäpelaaja) - Eric Staal, Carolina Hurricanes, Wayler
*Vezina Trophy - ICL:n paras "manumokke", eli maalivahti (valmentaja) - Wayler, Carolina Hurricanes

Ja nyt ilkeämieliset ajattelevat, että laitoin ko. listan vain siksi, että pääsin sinne itsekin. Mutta ehei, onpa minulla toinenkin syy. Nyt pääsen nimittäin elvistelemään sillä, että äänestettävien osalta palkitut ja minun äänestyslipukkeeni ovat miltei identtiset - tai jos nyt eivät ihan identtiset niin ainakin pitkästi olin samoilla linjoilla, sillä kuusi yhdeksästä meni oikein. Ainoastaan Bill Mastertonin, James Norrisin ja Art Rossin äänestin muualle.

Ja nyt, kun off-season on kunnolla alkanut, taitaakin olla aika taas alkaa sisällöntuottaa tänne niin pitkään hyljättyyn blogi(en muuten millään meinannut osata kirjoittaa tuota oikein, tuli vaan bolia ja blogoa)parkaani taas. Ja mikä ettei vaikka järjestää jotakin pienimuotoista harjoitusturnaustakin, kun kerran jokunen (muukin) surkimus tuolla ICL-ketjussa edelleen kiusatun sielun tavoin harhailee.

Pa(/e)laillaan!

NJ Devils, ICL 2005-06

Kauden loppuyhteenveto on jäänyt ja jäänyt. Nyt ei enää jää.

Itse kaudesta aivan lyhyesti ja vanhaa toistaen: Devils lähti kauteen vähän sekavin tuntein, mutta kuitenkin hienoisen toiveikkaana. Toiveet karisivat kuitenkin alkuunsa, kun voitetun avausottelun jälkeiset seitsemän seuraavaa peliä jättivät käteen kaikkiaan yhden pisteen jatkoaikatappiosta. Oli uudelleenarvioinnin ja -asennoitumisen aika.
Kausi jatkui samaa rataa, paras putki oli neljä voittoa, tämä tapahtui lännenkiertueella, mikä muutenkin oli parhaiten onnistunut osa koko kautta.
Lopulta playoff-paikkakin varmistui, tosin vasta viimeisessä ottelussa, mutta kun sijoittuu runkosarjassa kahdeksanneksi, on vastus pleijareiden ensimmäisellä kierroksella yleensä aika kova. Ja se siitä sitten.

Pelaaja-arviot

Runkosarjassa rosteriin kuului kauden aikana kaikkiaan 28 pelaajaa. Heistä neljä, Darren Langdon, Krzysztof Oliwa, Tuomas Pihlman ja Pascal Rheaume eivät esiintyneet yhdessäkään ICL-ottelussa. Pihlman oli ainoa, jota edes harkittiin kentälle (no ehkä Rheaumea ihan alkukaudella...).


Mutta mennäänpä tuosta sitten missikisamaisesti käännetyssä järjestyksessä läpi koko porukka oneliner-tyyppisesti arvioiden:
Tommy Albelin - hitaampi kuin kankea, pelasi kuudetta kauttaan Devilsissä kun tämä historiallinen NHL94-peli julkaistiin...
Erik Rasmussen - periaatteessa hyvä kolmoskentän mies ja jäähyntappaja, Devilsissä näitä tyyppejä vain on muutenkin kaksi kentällistä
Vladimir Malakhov - pelasi yli puolet otteluista, kunnes nuoriso-osasto nosti tasoaan ja paineli ohi, ei ihan parhaita hankintoja Loulta (ja näitä piisaa tällä kaudella)
Barry Tallackson - tuleva stara (tai sitten ei), tuli joulun jälkeen mukaan, väläytteli parissa pelissä, mutta katosi sitten kuvioista
Sean Brown - alkukaudella vieroksuin tätä kimpaletta, mutta kauden edetessä mies täytti paikkansa yhä useammin, miinuksena hitaus ja jäähyherkkyys (sitä ei kyllä tilastoista huomaa...)
David Hale - kauden nuori yllättäjä, nousi lähes luottopakiksi ohi toisen nousevan puolustajan, Paul Martinin, varmaotteinen ja sopusuhtainen peruspuolustaja
Paul Martin - pisteiden valossa edellistä parempi, mutta jäi pelimäärissä selkeästi toiseksi tässä kisassa, ehkä liiankin rafalskimainen, hyökkäilevä puolustaja
Jay Pandolfo - listan ensimmäinen kaikki pelit pelannut peruspirulainen, omassa roolissaan korvaamaton, tehot jäivät vähän alas kuitenkin
Zach Parise - ei saanut kahtakaankymmentä peliä täyteen tämä rimpula, liian kevyet olivat Sakarin eväät vielä tosipeleihin
Colin White - mieluisin puolustajistamme, riittävästi kokoa, vauhtia ja puolustustahtoa - näitä lisää!
Grant Marshall - pelasi välillä pelkkää alivoimaa, välillä kolmosketjussakin - nousi yllättävän korkealle maalipörssissä
Richard Matvichuk - astetta nopeampana olisi ohittanut Whiten minun arvoasteikossani, nyt miinuksen verran perässä, selvästi plussalla kuitenkin
Brian Rafalski - saattaisi olla parempi laitahyökkääjänä, puolustajana mies-ei-paikallaan
Dan McGillis - kauden suurin mysteeri, tuli ilmeisesti avaruusolioiden sieppaamaksi joululomalla ja lost it all
John Madden - vaikea tapaus, liian hyvä kolmosketjuun mutta liian kova puolustamaan ollakseen huippu hyökkäyspäässä
Sergei Brylin - käyttökelpoinen kakkosketjun murmeli
Viktor Kozlov - jos se olisi minusta kiinni, tämä tyyppi olisi lähtenyt jo aikaa sitten, pumpulinpehmoinen pilvi housuissa
Brian Gionta - mainio pelaaja, mutta miehelle ei vain tahtonut löytyä sopivia kavereita vierelle, hyökkääjistön positiivisin yllätys tällä kaudella
Jamie Langenbrunner - salaa tärkeä mies, iski eniten voittomaaleja, pelasi yli- ja alivoimia sekä kaikissa ketjuissa kaikissa rooleissa
Patrik Elias - pistepörssin kolmen kärki pääsi kaikki yli piste/peli -tahtiin, Eliasin kauden pilasi kuitenkin tuo mystinen sairaus, joka piti hänet poissa neljäsosan kaudesta
Alexander Mogilny - kiitos kaikesta, Almo, kuitenkin, vaikka jotain jäi puuttumaan...
Scott Gomez - voitti kaikki pörssit, piste-, maali-, syöttö- ja jopa jäähypörssin, joukkueen ylivoimainen ykköspelaaja


Scott Clemmensen - jäi Brodeurin varjoon ehkä turhankin paljon
Martin Brodeur - ei niin hyvä kuin arvot antaisivat odottaa, yhtä epätasainen kuin koko joukkueen esitykset

Kolme parasta, kolme suurinta floppia

Kolme positiivisinta suorittajaa kaudelta 2005-06 olivat:

1. Scott Gomez
2. David Hale
3. Jamie Langenbrunner

Kolme suurinta floppaajaa olivat (näitä on niin monta, että valinta on vaikeaa...):

1. Viktor Kozlov
2. Martin Brodeur
3. Dan McGillis

Playoffien lyhyt virsi

Pelejä kertyi neljä, ja ainoa mainittava positiivinen asia oli Patrik Eliasin 8 maalia neljässä pelissä. Ensimmäisessä ottelussa mies teki kuusi osumaa (sekään ei tietenkään riittänyt, takkiin tuli 7-8 jatkoajalla).

Toinen mainittavan arvoinen seikka on Clemmensenin nouseminen selkeästi ohi Brodeurin, mitä tilastoihin tulee. Tosin tätä asiaa auttoi Montrealin pelitaktiikka, pelissä jossa Clemmensen oli maalilla, laukauksia sateli kohti häntä ja taas pelissä, jossa maalilla oli Brodeur, vetoja tuli vain ns. varmoista maalipaikoista. Enivei, Scott oli pleijareiden ykkösmaalivahti Devilsissä, tähän tilastoon palataan vielä jossakin palkkaneuvottelussa (ei Clemmensenin sellaisessa).

Palkitsemistilaisuus

Scott Gomez saa matkan Havaijille viikoksi. David Hale pääsee viikonlopuksi Disney Worldiin Jamie Langenbrunnerin kanssa. Dan McGillis saa menolipun haluamaansa kohteeseen. Martin Brodeur pääsee viikoksi Stuttgartiin, oppaana Seppo Räty. Viktor Kozlov saa kahden viikon matkan Thaimaahan Matti Nykäsen ja Kimi Räikkösen kanssa tai viikon vapaalipun (pakko käyttää) Lamminpään Brooke's Pubiin (onkohan se vielä olemassa?).

Tulevaisuudesta

Kolmoskautta ollaan ilmeisesti jo suunnittelemassa. Myös minä joudun mietiskelemään asiaa ankarasti. Keväällä alkaneet työni saattavat jatkua syksylläkin, mutta vaikka niinkin kävisi, uskon että aikaa peleille riittää. Toinen asia on sitten se, jatkanko Devilsin ohjissa vai en. Toisaalta rautakorpimainen poukkoilu ei ole mistään kotoisin, toisaalta taas suosikkitiimin luotsaaminen nostaa toisinaan ylimääräisiä paineita. Onneksi aikaa on vielä punnita asiaa monelta kantilta. Ja rosterin kehittymistäkin pitää seurata tarkasti.

Nous' Sh. Pehvonen puuhun laulamaan

Paljon on aikaa kulunut Tammerkoskessa siitä, kun sain suostuteltua tarkkisaikaisen kaverini, sosiaalipsykopatiaa, voodoota ja Bernard Lonerganin ajatuksia jääkiekkoon saumattomasti yhdistelevän Shitteri Pehvosen taas hedelmöittämään blogiani viisautensa siemensyöksyllä.

Mitä kuuluu, Shitteri?
Nythän elämme jääkiekkoilullisesti hektisintä ja sikäli parasta aikaa vuodesta, mestaruuksia ratkeilee harva se päivä ja tarkkanenäisin voi nähdä uusien dynastioiden syntyvän edellisten romahduksen jälkeisen pölyn edes ehtimättä laskeutumaan. Henkilökohtaisella tasolla minulle ei edelleenkään kuulu mitään, Helsingin Yliopisto ei ole vieläkään ymmärtänyt perustaa minulle jääkiekkotieteen professuuria.

Tyvestä asiaan, mikä on mielestäsi ollut kevään suurin jääkiekkoyllätys tähän mennessä, Shitteri?
Ehdottomasti Peter Forsbergin loukkaantuminen. (Pitkä hiljaisuus.) No se oli yritykseni tuoda huumoria tähän haastatteluun, anti olla sitten. Jätetään tuo SM-liigan vatvominen niihin haastatteluihin, joista maksetaankin jotakin, mutta olihan tuo Kärppien putoaminen Ässille aikasmoinen pommi. Ja Jokerien rämpiminen oli liukumiina... heh heh. Ai niin, anti olla. ICL:n puolella ei juuri pommeja putoillut. Runkosarjan lopussa mukana olleista "nhlgamerilaisista" seitsemän kahdeksasta meni pudotuspeleihin (tosin yksi ilman omia ansioitaan ja vastaavasti ainoa pudonnut hyppäsi mukaan jo valmiiksi miltei uponneeseen laivaan, jota ei enää ollut nostaminen). Toiselle kierrokselle selvisi mukaan 6 "gamerilaista" ja kaksi "vanhan liiton" miestä ja konferenssifinaalit mentiin "gamerilaisten" voimin. Mestaruus meni suurimmalle ennakkosuosikille, vaikkei finaalien lopputulos mitenkään kirkossa kuulutettu ollutkaan. Enpä olisi hämmästynyt enkä pommiksi kutsunut sitäkään, vaikka finaalit olisivat päättyneet swosin juhliin.

Onko siis niin, Shitteri, että ICL:n kausi meni nuottien mukaan ja kello on kaksitoista ja maassa rauha?
Ei suinkaan. Kausi kakkonen saattaa olla kausi viiminen ICL:lle, niin paljon p*skaa lensi tuulettimeen pitkin matkaa. Oikeastaan vain kourallinen valmentajia on kauden jälkeen vakuutellut tyytyväisyyttään. Suurin osa heistä oli kauden tulokkaita, joka tietysti sinänsä osoittaa, että kyllä tästäkin voisi jatkaa. Mutta jos sarjan puuhamiehet ovat puutuneet, on jatkoon vaikeampaa uskoa.

Mikä siis lääkkeeksi, jotta kolmas kerta sanoisi toden ICL:ssä, Shitteri?
Kyllä 28 joukkueen sarja on liian laaja, sen supistaminen enintään 20 tiimiin on ensimmäinen tehtävä. Valitsemalla liigaan osallistuvat valmentajat liigan johto voi pitkälti vaikuttaa siihen, millaiseksi liiga muotoutuu. Tähän valitsemiseen siis pitäisi kiinnittää huomiota erittäin tarkasti. Sitähän voisi oikeastaan tehdä aika mielenkiintoisia kokeiluja valitsemalla vaikkapa ainoastaan vasenkätisiä padilla pelaavia valmentajia... Niin, siis tarkoitan sitä, että näillä valinnoilla voi vaikuttaa aika moneen asiaan liigan toimivuudesta pelien tasoon saakka.

No mihin, Shitteri, ICL:n olisi paras suuntautua tulevalla kaudella? Yhä ylös yrittää, vai?
What goes up, must come down. Eiköhän ICL:n ole parasta pysyä lestissään, nimensä mukaisesti Ilves.comin liigana. Suomen parasta nhl94-kiekkoa pelataan muualla, Ilves.comin parasta nhl94-kiekkoa pelataan ICL:ssä. Ei SM-liigankaan kannata tavoitella maailman kovatasoisimman liigan statusta, ei siihen riitä rahkeet eikä resurssit.

Mitäs odotat tältä kiekkovuodelta, ratkomatta on vielä erinäisiä mestaruuksia, Shitteri?
No, Ruotsi vie maailmanmestaruuden, jokunen suomalainen voittaa pytyn Sveitsissä ja ehkä Ruotsissa, entinen Ilves-valmentaja juhlii Suomen mestaruutta ja Devils vie Stanley Cupin. Ugh, olen puhunut.

Shitterin haastattelutuokioiden päättyminen tulee aina kuin salama kirkkaalta taivaalta kahteen kertaan, jossa on toki se hyvä puoli, ettei tarvitse paljon kahveja keitellä. Ja koska Shittis on minulle isosti velkaa, suostui mies jopa lukemaan omien kristallisoitumiensa lomaan pari ns. maksettua "mainosta".

Eipä näy pyttyä tämänkään kauden jälkeen

Ei kun tuli vain mieleen, kun joku sureksi viime kauden lopuksi sitä, että oli sikäli ikävää kun voiton vei Taiteilija, ettei ICL-trophyä paljon palstoilla nähdä. Tokihan tämä oli ennustettavissa, mutta eipä näy tämän kauden jälkeen senkään vertaa. Wayler sentään saattaisi käydä näyttämässä sitä, jos kauniisti pyydettäisiin, mutta muut jäljellä olevat vaihtoehdot taitavat käsitellä pönttöä vähän samaan tapaan kuin HIFK joskus taannoin mestaruusjuhlissaan.

Lännessä odottaa muuten alkuaan mielenkiintoinen konferenssin finaalisarja. Kumpikaan tiimi ei vielä ole kärsinyt yhtään tappiota pudotuspeleissä. Saakin nähdä, kumpi ensin sellaisen kokee (Karate-Kid vai Mr. Miyagi), ja onko järkytys perustavanlaatuinen, kun se tulee.

Wax on...

Perhanan hienoja pilkkikelejä!

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun toiset pelaavat tosipelejä ICL:ssä ja toiset keksivät sijaistoimintoja aikansa täytteeksi. Minäkin otin ja menin töihin... ei vaineskaan, se ei kuulu tähän. Mutta se sen sijaan taitaa kuulua, että aloin viikonloppuna tutustua mystiseen binin editointiin ihan tosissani. Ja on pakko sanoa, että se on ihan pirun hauskaa puuhaa. Niinpä minulla onkin nyt tehtynä hahmolleen kauden 1970-71 NHL:n Boston, Montreal, NY Rangers ja Toronto. Ja vaikka arvot ovat aika lailla hakuammunnalla asetettuja (ei aivan täysin kuitenkaan, siinä ovat auttaneet www.hockeydb.com ja hieno www.legendsofhockey.net, joka kertoo jotakin pelaajien ominaisuuksistakin), pelaajakuvista ei ole tietoakaan ja muutenkin toteutus on raakiletasolla, on hienoa pelata testipelejä, joissa Bobby Orr syöttää Phil Espositon yksin läpi, mutta Jacques Plante torjuu. Ja vielä ovat tekemättä mm. Bobbyt Hull ja Clarke, Stan Mikita, Gordie Howe, "Gump" Worsley, Butch Goring, Juha Widing, Gilbert Perreault, Bob Pulford ja monet muut kovat pelurit.

Vähän asiantynkääkin

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen valmistuttua suurin yllättäjä oli minulle BigRedMachinen Phoenix, joka punnersi tiukassa seitsemän pelin sarjassa Vancouverin lomille ja Hiisin mukaan ICL:n pilkkikerhoon. Tervetuloa Hiisi... Viimeisin kerhoon liittyjä oli sitten vieläkin suurempi yllätys, jos ei muuten niin ainakin liittymisnopeutensa vuoksi, tervetuloa vain Mahavisnullekin. Edmonton ja Chicago pelasivat pudotuspelisarjansa ICL:n ennätysnopeudella, josta ei sinänsä voi onnitella, mutta josta sen sijaan tulee minulle mieleen uhmaikäisten lasten pakko näyttää oma tahtonsa, joka menee aina ohi säännöistä ja kohtuudesta. Mutta ei siinä mitään, kalaisia vesiä vaan kaikille pilkkikerholaisille ja hyviä pelejä niille, joilla pelejä vielä riittää. Siis muitakin kuin noita testipelejä...

Yhtä varmasti kuin bussi tulee heti kun olet sytyttänyt tupakan, niin myös pleijarit pyörähtävät käyntiin heti kun pikkuisen märisee.

Elias tempaisi tosiaan 6 maalia ekassa pelissä. Tästä ei voi kuin... parantaa?

Play offit - kauden huipentuma

Kauden viimeisessä pelissä rutistetun (yllätys)voiton johdosta New Jersey ja minä pääsimme maistelemaan pleijareiden huumaavaa tunnelmaa. Odotukset olivat katossa ja ylikin, olinhan viime kauden päätteeksi kokenut Anaheimin ratissa niukan pisteellä putoamisen pudotuspeleistä.

Pudotuspelit tulevat olemaan huikea päätös kaudelle. Altavastaajanakin mukaan pääseminen on hienoa ja pudotuspelien tunnelma taktisine pohdiskelmineen ja peleihin latautumisineen tulee olemaan palkitseva ja muistettava kokemus lopputuloksesta riippumatta.

Näin siis ajateltiin sunnuntaina viimeisen, voitetun runkosarjapelin jälkitunnelmissa. Mutta kuinkas kävikään?

- Maanantaina odottelin yhteydenottoa vastustajalta. Ei kuulunut mitään. Olin ircissä klo 20 alkaen ja 22.40 vihdoin kyselin, koska pelattaisiin ensimmäinen peli. Vastaus oli "n. 40 min kuluttua". Olin kuitenkin herännyt aamukuudelta, enkä jaksanut enää istuksia koneen ääressä, joten kerroin, kuten asia oli, etten pysyisi enää hereillä niin pitkään. Mitään sopimuksia tulevista päivistä ei tehty.

- Tiistaina roikuin ircissä viittä vaille kymmenestä kymmentä vaille kahteentoista illalla. Vastustajaani en huhuilusta huolimatta saanut kontaktia.

- Keskiviikkona jouduin yöpymään työpaikkakunnallani 140 km päässä kotoa. Ei yhteydenottoyrityksiä.

- Torstaina aamupäivällä pääsin töissä koneelle. Lähetin vastustajalleni yv:n, jossa kerroin omista, ikävän tiukoista aikatauluistani. Kerroin, että olen tilaisuudessa pelata torstai-iltana n. klo 21.45 - 23, perjantai-iltana klo 21.45 alkaen ja sunnuntai-iltana samalla aikataululla kuin torstaina. Torstai-iltana kotona pääsin irciin yhdeksän maissa illalla, huhuilin vastustajaani, joka sitten klo 23.04 ilmoitti olevansa kuulolla mutta olevansa juuri lähdössä. Hän ehdotti, että pelaisimme kaikki kolme peliä putkeen sunnuntai-iltana. En suostunut. Hän taas sanoi, että hänellä on viikonloppuisin muutakin tekemistä, kuin istua tietokoneella.

Ei varmaan kannattaisi ressata niin kauheasti.

Huhuu Arena II

Taitaa ottaa sohon lähtö Penguinsista tosi koville. Ensin Super-Mariota otti niin sytämmestä, että vietti aikansa sairaalassa. Ja nyt tuli eteen eläkeputki. Ei kun keinutuolia virkkaamaan!

kuulapään seikkailut Peilimaailmassa

New Jersey Devilsin tähtihyökkääjä, tsekki Patrik Elias on toipunut hepatiitti A:staan siinä määrin, että pääsi pelaamaan kauden ensimmäisen NHL-ottelunsa viime yönä. Myös ICL-Devilsin valmentaja kuulapää iloitsee pitkään odotetusta tervehtymisestä. Mutta jonkin verran kuulapään iloa ja helpotusta laimentaa se, että samaan aikaan kun Elias palaa jäille tuolla, hän poistui rosterista täällä.

"Emmää tiärä, miten se tollai", lausuu kuulapää kyseltäessä. "Jos se ei vaikka kestä olla kahessa paikassa yhtä aikaa." Hetken tätä ajatusta kypsyteltyään valmentaja huokaisee syvään ja sulkiessaan komeron oven lausuu vielä: "Siinä tapauksessa ei auta kuin toivoa, että se loukkaantuisi mahdollisimman nopeasti..."

Kinkkumyrkytys-tiedotus

New Jersey Devilsin syyskauden paras ja tehokkain puolustaja, Dan McGillis koki joululomalla vakavan terveydellisen takaiskun, kun häneen iski voimakas kinkkumyrkytys. Miehen suorituskyky ja jopa pelisilmä kärsivät huomattavasti tästä harvinaislaatuisesta ja voimallisesti runtelevasta sairaudesta. McGillisin overall-lukema putosi joululoman jälkeen ~70 tienoilta ~50 tuntumaan, eli noin kaksikymmentä pykälää. Vain aika voi parantaa miehen, joten Devilsin valmennusjohdon on sysättävä raakki kylmästi syrjään ja raavittava kokoon mahdollisimman uskottava puolustus yhä harvemmista riveistään. Syyllisiä etsitään, ja mikäli niitä löytyy, Devils-johto on valmis heiluttamaan kenkää ahkerasti. Toistaiseksi koko organisaatio on siirtynyt kosher-ruokaan.