Kun tämä poliisikysymys on taas pulpahtanut pinnalle, on pakko tunnustaa että Predators palkkasi jo kauden alusta oman poliisinsa. Tosin kyseessä on salapoliisi eikä varsinainen kaukalopoliisi. Salapoliisin tehtävät ovat olleet vielä vähän hakusessa, mutta ihan taitojensa ylläpitämiseksi ja laskun kartuttamiseksi (tiedättehän, "kakskymppiä tunti plus kulut") mies on touhuillut kaikenmoista. Aluksi mies harjoitteli varjostamista ja tarkkailua, mutta se loppui lyhyeen kun seuran toimitusjohtajasta otetut kuvat piikkikorkokengissä ja sukkanauhavyössä pääsivät vahingossa lähes julkisuuteen asti. Minulla on muuten pukukaappini ovessa edelleen kattava kollaasi näistä kuvista... (Muistinko mainita, että tj:mme on naispuolinen?)Tämän jälkeen päädyimme organisaatiossa sellaiseen toimintatapaan, jossa salapoliisimme (kutsumme häntä koodinimellä Yves) ei enää tule lähellekään toimistoamme tai omaa henkilökuntaamme, vaan matkustelee lähinnä oman konferenssimme muiden joukkueiden kotipaikkakunnilla aiheuttamassa satunnaista tuhoa. Ennen kauden avausotteluamme mies raportoi käyneensä Pittsburghissa esittäen urheiluinnovaatioihin erikoistunutta keksijää. Yves oli onnistunut vakuuttamaan Penguinsin huoltajat uuden ja ihmeellisen luistinten luistovoiteen mullistavuudesta. Tietoa ei ole siitä, kokeilivatko pingviinihuoltajat ainetta pelissä vai eivät.
Los Angelesissa Yves ei oikein saanut mitään (tuhoa) aikaiseksi, mies väitti syyksi Johnny Ramonen syntymäpäivää, mutta hankkimiemme luottokorttitietojen mukaan Yves on hengaillut koko päivän Hollywoodissa studioiden liepeillä. Taitaa olla miehellä uranvaihto mielessä... ei niin että tuollaisella naamalla kannattaisi paljon filmiurasta haaveilla. EDITORIAL NEWS from Nashville Predators Front Office: Managerimme kuulapää on saanut 1200 euron sakot, koska mies on ilmeisesti hankkinut stuntin itselleen toisen kierroksen peliin. Muuten ei olisi selitettävissä se, että hän luulee olleensa Los Angelesissa, vaikka peli pelattiin Dallasissa paikallista Starsia vastaan. Lisäksi managerin pukukaappi on ratsattu ja sieltä on takavarikoitu uskomattomat määrät rommia, yrtinomaisia kasvituotteita ja epäsäädyllistä kuva-aineistoa. Koko lasti on poltettu Riihimäen ongelmajätelaitoksessa, jonka ympäristössä edelleen ihmetellään säännöllistä kahdeksikkoa lentäviä variksia. Nashville Predatorsin puolesta, johdon sihteeri Betty Boop.
Vancouverissa puolestaan turvatoimet Canucksien ympärillä olivat niin skitsoidisen tiukat, ettei Yvesilla ollut mitään asiaa lähellekään ketään kiekkotukihenkilöä. Mutta sen verran hän kertasi oppimaansa, että jäi tarkkailemaan liikennettä pukukopin liepeillä. Myös hän näki pukukopista ensimmäisellä erätauolla poistuneet partajaakot. Yves seurasi tätä kaksikkoa läheiselle kujalle, jossa hän näkikin miekkosten repivän haivenet naamoistaan ja paljastuvan "Tami" Tammiseksi ja Marja-Liisa Kirvesniemeksi. Ja aina vaan omituisemmaksi tilanne meni, kun heitä noutamaan saapui pikkubussi, jossa olivat Jari Sarasvuo ja Jussi Uoti. Auton kyljessä oli teksti: "A Whole New Garderobe For The Emperor - kaiken maailman konsultointia". Ennen kuin auto lähti liikkeelle, ehti Yves kuulla sen verran keskustelusta, että Canucksien lumous särkyy ja silmät avautuvat vasta jos Shitteri Pehvonen sanoo Vancouverin pelikirjan olevan kanneton kirja ilman sivuja.
Mitä me tästä nyt muka oikein kostumme? Ainakin sen, että kyllä poliisi on hyvä olla joka joukkueessa, jos vain siihen on varaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti