Loppusanat kaudelle 2007-08

Pelistä runkosarjassa

Devilsin kannalta päättynyt kausi sujui itse asiassa suhteellisen hyvin. Tasoa ja tasaisuutta toki olisi saanut olla enemmänkin, mutta toisaalta runkosarjassa ei koettu suurempia sukelluksia tai syviä murheen alhoja. Kahdesti kauden aikana Devils hävisi kaksi ottelua peräkkäin ja se oli pisin tappioputki runkosarjassa. Vastaavasti voittoputkiakin tuli kaksi samanmittaista eli neljä perättäistä voittoa, toinen syksyllä ja toinen keväällä.
Devilsin otteista numeroiden valossa on ensinnäkin todettava, että maalinteko ei ollut joukkueen parhaita puolia. Sen sijaan minutkin managerina yllätti se, että erikoistilannepelaaminen sujui kauden mittaan erinomaisesti. Devilsin peleissä taidettiin jakaa jäähyjä keskimääräistä vähemmän, joka sekin oli edistystä menneiden kausien joukkueitteni peleihin, mutta ylivoimalla Devils oli oman konferenssinsa toiseksi paras joukkue ja viides koko liigassa. Alivoimalla Devils olikin sitten koko liigan paras joukkue ja kun siihen lisää vielä 13 alivoimalla tehtyä maalia (neljänneksi eniten liigassa), on todettava, että nämä pelin osiot sujuivat häkellyttävän hyvin.


Pelaajista

Devilsin pelaajamateriaali ei itse asiassa tällä kaudella ollut kovin hyvä. Puolustuspäästä puuttui johtaja ja hyökkääjistöstä maalintekovoimaa. Pelaajamateriaali oli kärjen takana tasapaksun tuntuista ja roolittaminen oli vaikeata. Maalivahtitilanne sentään oli yksioikoinen, Brodeur oli selkeä ykkösvahti eikä Weekes päässyt edes näyttämään kykyjään kuin yhdessä aloittamassaan ottelussa ja pari kertaa kesken pelin vaihdettuna.

Kiitettävät:
1. Joukkueen ykköspelaaja oli I-ketjun keskelle kotiutunut Patrik Elias, joka runkosarjan 27 ottelussa teki 35 maalia. Meillä mies ei kapteenin C:tä menetä ja mukavaa on ajatella, että sopimustakin on jäljellä vielä 5 vuotta.
2. Martin Brodeur. Toissa kaudella olin kerran jos toisenkin valmis heivaamaan miehen milloin minnekin, mutta nyt pelit sujuivat eri malliin.
3. Sergei Brylin. Runkosarjan suurin yllättäjä ja sisäisen pistepörssin kakkonen, yleispelaaja joka onnistui pelissään oikeastaan täysin siitä riippumatta, kenen kanssa ja missä ketjussa pelasi.
4.-6. Paul Martin. Nuori Martin nousi täyttämään puolustuksen johtovajetta osaltaan. Oikeastaan samalle sijalle nousevat myös astetta kokemattomampi Andy Greene, joka yllätti Martinia enemmän pelinsä valmiudella sekä Colin White, joka siivosi luotettavimmin oman maalin edustaa.
7. Jay Pandolfo. Tämä vääntäjä nousi sisäisen maalipörssin kakkoseksi pitkälti av-maaliensa turvin. Todella arvokas raataja, jolle toivottavasti sorvataan jatkosopimus nyt päättyvän sopparin jatkeeksi.

Hyvät:
8. Travis Zajac. II-ketjun laidalla pelannut Zajac teki tärkeitä maaleja, mutta vaipui ajoittain näkymättömiin. Kehityksen jatkuessa on ensi kaudella taas numeroa isompi.
9. Karel Rachunek. Rachunek putosi tähän kategoriaan lähinnä ennakko-odotusten takia. Meillä odotettiin hänestä sitä ykköspakkia, mutta kun ei niin ei. Toki voitti puolustajien maalipörssin - kahdella maalillaan.
10. Johnny Oduya. Mies pääsi kokeilemaan Richard Matvichukin paikalla tämän flopattua peleissään pahoin. Kerran pelipaikan saatuaan Oduya ei enää siitä luopunut, vaan pelasi luotettavasti stay-at-home -pakkina kolmosparissa ja myös loistavasti toimineessa alivoimassa.
11. John Madden. Madden olisi voinut olla enemmänkin, mutta jotenkin värittömän ja hajuttoman kauden mies nyt onnistui pelaamaan. Toki joutui pelaamaan itselleen epätyypillisissä ketjuissa ja pelipaikoissa, kun ykkösen ja kakkosen laidoille oli pakko hakea lisävoimaa.
12. Dainius Zubrus. Pahasti toissa kauden Devilsin Viktor Kozlovia muistuttanut jätti ei ollut I-ketjuainesta. Koska mies kuitenkin sille paikalle hankittiin, ei tämän korkeammalle ollut listalla asiaa. Hivenen hirvittää, kun miehellä on vielä viisi kautta sopimusta jäljellä - kai hänestä jollakin konstilla hyöty irti otetaan tulevaisuudessa. Jos ei muuten niin treidaamalla?

Parannettavaa:
13. Zach Parise. On toki melko julmaa heittää sisäisen pörssin viitoseksi sijoittunut nuori pelaaja näin alas listalla, mutta niin se vain on, että enemmän odotettiin ja enempään olisi ollut eväitä.
14. Brian Gionta. Joukkueen kakkosmaalintekijäksi etukäteen arvioitu Gionta haahuili varjojen mailla pitkin kautta ja oli hintaansa nähden kauden suurin floppi.
15. Jamie Langenbrunner. Langs ei ollut oikein sitä eikä tätä, miestä ei saatu sovitettua juuri mihinkään rooliin toimivasti.
16. Vitaly Vishnevski. Itse asiassa mies oli muuten ihan paikallaan, mutta nopeutta pitäisi ehdottomasti saada lisää. Taitaa kuitenkin olla turha toivo.
17. David Clarkson. Clarkson pääsi jäälle peräti yhdeksässä matsissa, mutta yleensä ainoastaan loukkaantumisia paikkaamaan. Melko raakileen oloinen pelaaja, mahdollisuuksia uudeksi voimahyökkääjäksi á la Pandolfo?

Kiitos ja näkemiin:
18. Arron Asham. Ei annettavaa, saman tyylinen kuin esim. Brylin, Langenbrunner ja muut yleishyökkääjät, mutta paria luokkaa heikompi.
19. Richard Matvichuk. Liian hidas. Ehdottomasti liian hidas.

En kommentoi:
Kevin Weekes. On ihan kelpo kakkosmaalivahti, mutta kun ei tule näytön paikkoja, ei tule arvioitakaan.
Rosterissa olivat kauden mittaan myös seuraavat pelaajat: Nicklas Bergfors, Sheldon Brookbank, Cam Janssen, Olli Malmivaara, Mike Mottau, Rod Pelley ja Mike Rupp. Heille ei minuutteja herunut, joten heistä ei sen enempää.

Tulevaisuus

Olettaen, että ICL jatkuu ensi syksynä ja että myös omat mahdollisuudet osallistua pysyvät edes samalla tasolla kuin viime kaudella, nousee taas eteen kysymys siitä, minkä joukkueen värejä ensi kaudella kannetaan. Totuushan nimittäin on, että tähän mennessä olen vaihtanut maisemaa joka kauden jälkeen. Ensimmäisen kauden jälkeen se oli toki ymmärrettävää, sainhan silloin Anaheimin hylkynä käsiini kesken kauden. Toisen kauden jälkeen sukset olivat ristissä monen pelaajan kanssa sen verran pahoin, että oli parempi jättää New Jerseyn suistomaat taakseen. Lisäsyynä oli myös se, että oman ikiaikaisen suosikin luotsaaminen synnytti ylimääräisiä paineita ja ne haittasivat peliä. Nashvillen jättäminen oli taas helppoa, kun joukkueen rosteri heikkeni huomattavasti. Mutta nyt... Luulen, että jos nyt suljen Devilsin toimiston oven takanani, se sulkeutuu minulta lopullisesti. Siinäpä makusteltavaa kesäkuukausiksi.

Play-offit

Playoffien ensimmäinen kierros sujui hienosti. Dallas oli pelannut huikeita pelejä runkosarjan lopussa ja olipa se silpaissut meitäkin turpaan heti kevään aluksi. Niinpä monissa veikkauksissa Starsin odotettiin menevän jatkoon paristamme. Mutta kyllä Devilsilläkin oli oma kannatuksensa ja olipa niin tai näin, sarjasta veikattiin tiukkaa.
Vaikka pelit olivatkin tiukkoja, Devils piti kotiedun ja johti sarjaa 2-0 pelien siirtyessä Dallasiin. Kolmannen pelin voi näin jälkikäteen sanoa ratkaisseen ottelusarjan, sillä Devils kuritti isäntiään 6-0. Lopultahan ottelusarja meni poikki suoraan neljässä pelissä ja näin minun luotsaamani joukkue eteni ensi kertaa toiselle kierrokselle.

Odotukset ottelusarjasta Predatorsia vastaan olivat korkealla, olihan Devils voittanut molemmat keskinäiset runkosarjapelit. Varsin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että Nashville oli kohentanut pelinsä tasoa todella huimasti ja pelasikin yhtäkkiä sellaista kiekkoa, jota oltiin totuttu näkemään lähinnä kakkoskaudella, jolloin ICL:ssä vaikuttivat monet muumeiksi nimitellyt huippunimet. Ko. kauden jälkeen samanlaista peliä ovat esittäneet vain Wayler ja Taiteilija. Ilmeisesti Avaruuspiimä oli löytänyt huippuluokan mentorin tai UFO oli ampunut miestä säteellä päähän, niin erinäköistä oli hänen pelaamisensa runkosarjapeleihimme verrattuna.
Vaikka kaikki ottelut eivät päättyneet rökäletappioihin, ei missään vaiheessa pelejä ollut hetkeäkään sellaista tunnetta, että Devilsin olisi ollut mahdollista nousta taistelemaan ottelun voitosta. Nashville teki sen verran kuin oli tarpeen ja piti Devilsin pelaajat kaukana omalta maaliltaan. Muuta ottelusarjan suoraan 4-0 -voittoon ei tarvittukaan. Ja pikku muistona vielä tästä ottelusarjasta (kirjoitan sen tähän, koska aika tuppaa kultaamaan muistoja), pelien järjestäminen alkoi yllättäen tökkiä ja hetken näytti jo siltä, että minun olisi joko pitänyt harrastaa autoilua 2 x 1h 45min /päivä parina-kolmena päivänä tai luovuttaa koko sarja. Lopulta sitten pelejä pelattiin pienellä varoitusajalla ja keskellä yötä. Onneksi pelejä ei noita neljää enempää tullut, koska siinä tapauksessa olisin joutunut rikkomaan pyhimmänkin lupauksistani ja pelaamaan useampia pelejä putkeen.

Pelaajat play-offeissa

En nyt mitään samanmoista listaa tee pleijareista, mutta joitakin huomioita kuitenkin:
- Zach Parise nosti tasoaan runkosarjasta ja oli ylivoimaisesti joukkueen paras pelaaja.
- Elias oli hyvin esillä Stars -sarjassa, mutta ei pystynyt Predatorsia vastaan maalintekoon ennen kuin sarjan viimeisessä pelissä.
- Oduya sai play-offien kahdeksassa pelissä enemmän tehopisteitä tililleen kuin runkosarjan 21 matsissa (2-1)
- Brodeurin torjuntalukemat putosivat Predatorsin jäätävän tehokkaan viimeistelyn myötä surkean näköisiksi, mutta ei mies pettänyt pleijareissakaan
- Play-offeihin kokoonpanoa muutettiin niin, että mukaan pääsi pari runkosarjassa penkkiä kuluttanutta pelaajaa; näistä parissa pelissä esiintynyt Nicklas Bergfors ei erityisemmin säväyttänyt, mutta Mike Rupp, joka pelasi kaikkiaan kuudessa ottelussa nostatti jonkinlaisia toiveita tulevaa kautta ajatellen - mies jopa tekaisi pari maaliakin.

Toiveita kesälle

Ensimmäiseen kentälliseen olisi todella tärkeätä saada ykköspuolustaja (joku Reddenin tyylinen kävisi) ja terävä hyökkääjä kuten Rolston. Tai tulisikohan Brendan Morrison takaisin? Tai sitten [yök] Sudden[/yök]? Kärkihankintojen tieltä pitäisi toki siivota pois muitakin kuin nuo kaksi nimeämääni pelaajaa, mutta jos kaupat ovat hyviä, niitä kannattaa tehdä. Mutta vain siinä tapauksessa.