Liigan uuden palkkakaton kanssa ongelmiin joutunut New Jersey Devils joutui pakon edessä kauppahommiin päästäkseen 39 miljoonan dollarin palkkakaton alle ennen kauden alkua. Kaupan kohteeksi joutui laitahyökkääjä Jeff Friesen, joka kaupattiin Washingtoniin. Vaihdossa Devils sai vielä määrittelemättömän varausvuoron ensi kesän varaustilaisuuteen.Näin kirjoittaa Jatkoaika.com tänään. Ja minä kun ajoin Jeffiä sisään ykkösketjuun viime viikot! Miksei kukaan kerro minulle mitään? Miksei kukaan kysy minulta mitään!?! Mikä on minun asemani organisaatiossa?!? Ja missä täällä on vessa?
tiistaina, syyskuuta 27, 2005
Eiiiiii!
maanantaina, syyskuuta 26, 2005
Pallokorvia ja pastakastiketta
Lupailin (uhkasin) tuossa taannoin vertailla, minkälaisia eroja on New Jerseyssä ja Anaheimissa, mitä tulee joukkueen pukukoppiin ja sen nauttimaan yksityisyyteen. Kulttuurierot ovat nimittäin valtavat, mutta niin kuin sanotaan - iso maa, iso lusikka.
Anaheimissa sain tottua siihen, että pukuhuoneen ovesta saattoi kesken kivuliaimman kriisipalaverin pamahtaa sisään joukko mikkihiirikorvilla varustettuja vieraita. Kamerat räpsyivät ja naulakoista vietiin kaikenlaista pientä muistotavaraa. Jos korvissa oli kullan väriset reunat, oli syytä vain nyökkäillä ja hymyillä pidätellysti. Paitsi silloin, jos sisään oli astunut joukko japanilaisia kultareunakorvia, jolloin piti kumarrella niin, että päässä humisi kun verenpaine nousi ja laski kuin vauhkoontunut Näsinneulan hissi. Ja jos korvissa oli platinareunus, ei enää ollut väliä, vaikka matkamuistoksi olisivat lähteneet Paul Kariyan munasuojat, itse asiassa Paulin oli syytä sutaista niihin vielä nimmarinsakin. Tämä kaikki tuntui välillä kovin turhauttavalta, mutta jos palkan maksaa pakastettu ukko housuttomasta ankasta käärimillään rahoilla niin whatta hell!
No, nyt on asiat toisin. Devilsien pukukoppiin ei pallokorvilla ole asiaa. Eikä New Jerseyssä juuri muutenkaan sellaisiin päähineisiin sonnustautuneita hahmoja samoile. Ja hyvä niin, koska muuten saattaisi tulla se oikea New Jerseyn devil ja hakea omansa pois.
Meillä New Jerseyssä saattaa kaikkein pyhimmän ovesta astua koputtamatta sisään tukeva, kalliiseen pukuun sonnustautunut mies, tyynen mutta uhkaavan habituksen omaava. Usein tällaisella miehellä on myös mustat lasit silmillä sekä tuskin huomattavissa määrin tomaattikastiketta suupielessään tai leuallaan. Ensimmäisiä asioita, mitä piti oppia taloon tultuaan oli se, että tällaista miestä väistetään seinän vierelle saakka, häntä ei katsota silmiin, ja mikäli hän sanoo jotain, hänelle vastataan vain "Sure, Tony" tai "Anything you say, Tony".
Jos tämän tyypin kanssa pysyy välilöissä, saattaa saada kaikenlaista tavaraa joltisenkin huokealla - ja vielä isoissa erissä. Ja jos ei pysy, pääsee betonibuutseissa raikkaisiin vesiin. Mutta on siinä se hyvä puoli, että aina voi sanoa joukkueelle tauolla, että koittakaapas poijaat nyt pelata vähän paremmin, siellä taitaa olla Tony aitiossa.
Bada bing.
Anaheimissa sain tottua siihen, että pukuhuoneen ovesta saattoi kesken kivuliaimman kriisipalaverin pamahtaa sisään joukko mikkihiirikorvilla varustettuja vieraita. Kamerat räpsyivät ja naulakoista vietiin kaikenlaista pientä muistotavaraa. Jos korvissa oli kullan väriset reunat, oli syytä vain nyökkäillä ja hymyillä pidätellysti. Paitsi silloin, jos sisään oli astunut joukko japanilaisia kultareunakorvia, jolloin piti kumarrella niin, että päässä humisi kun verenpaine nousi ja laski kuin vauhkoontunut Näsinneulan hissi. Ja jos korvissa oli platinareunus, ei enää ollut väliä, vaikka matkamuistoksi olisivat lähteneet Paul Kariyan munasuojat, itse asiassa Paulin oli syytä sutaista niihin vielä nimmarinsakin. Tämä kaikki tuntui välillä kovin turhauttavalta, mutta jos palkan maksaa pakastettu ukko housuttomasta ankasta käärimillään rahoilla niin whatta hell!
No, nyt on asiat toisin. Devilsien pukukoppiin ei pallokorvilla ole asiaa. Eikä New Jerseyssä juuri muutenkaan sellaisiin päähineisiin sonnustautuneita hahmoja samoile. Ja hyvä niin, koska muuten saattaisi tulla se oikea New Jerseyn devil ja hakea omansa pois.
Meillä New Jerseyssä saattaa kaikkein pyhimmän ovesta astua koputtamatta sisään tukeva, kalliiseen pukuun sonnustautunut mies, tyynen mutta uhkaavan habituksen omaava. Usein tällaisella miehellä on myös mustat lasit silmillä sekä tuskin huomattavissa määrin tomaattikastiketta suupielessään tai leuallaan. Ensimmäisiä asioita, mitä piti oppia taloon tultuaan oli se, että tällaista miestä väistetään seinän vierelle saakka, häntä ei katsota silmiin, ja mikäli hän sanoo jotain, hänelle vastataan vain "Sure, Tony" tai "Anything you say, Tony".
Jos tämän tyypin kanssa pysyy välilöissä, saattaa saada kaikenlaista tavaraa joltisenkin huokealla - ja vielä isoissa erissä. Ja jos ei pysy, pääsee betonibuutseissa raikkaisiin vesiin. Mutta on siinä se hyvä puoli, että aina voi sanoa joukkueelle tauolla, että koittakaapas poijaat nyt pelata vähän paremmin, siellä taitaa olla Tony aitiossa.
Bada bing.
tiistaina, syyskuuta 20, 2005
NJ:n pelin koko kuva
...on käynyt selväksi kolmessa pelaamassani Gatorade-cupin ottelussa. Yksinkertaisesti sanottuna saldo on voitto ja kaksi tappiota, joista toinen niukka ja toinen rökälesellainen. New Jerseyn tekemien maalien keskiarvo /peli on tasan kolme, meille tehtyjen ka on 4,33. Tuo kolme maalia olisi nipin napin riittävä, jos meillä olisi pitävä puolustus. Sen sijaan 4,33 maalia omaan päähän per peli ei ole sopivaa eikä hyväksyttävää, vaikka meillä olisi sellainen hyökkäyspää, joka takoisi 6,5 keskiarvolla maaleja koko kauden. Ja tärkein prosenttilukema, joukkueen voittoprosentti näyttää 33,3:a jolla ei ole asiaa pudotuspeleihin. Eli paljon on vielä tekemättä, ennen kuin kausi alkaa.
Pelimme on ailahtelevaa ja mikä pahinta, yksipuolista ja helposti puolustettavaa. Ja puolustus kulkee kuin turskaparvi pari potkua kiekon perässä (tiedän tiedän, ei turskaparvi kulje kiekon perässä). Porukasta puuttuu nyt tähti, sellainen suunnannäyttäjä ja sytyttäjä. Ja kai minunkin pitää alkaa mellestämään kopissa ja penkin takana ja käytävillä. Tästä apaattisesta, vähän pessimistisestä odottavasta tunnelmasta on kertakaikkiaan päästävä eroon ja pian!
Eilen siis kaksi tappioon päättynyttä cup-peliä, ensimmäinen sohon Pittsburghia vastaan. Siinä pelissä oli kihelmöivää tunnelmaa, olihan vastassa "rakas paikallisvastustaja", jolle ei saisi antaa yliotetta tässä vaiheessa, juuri kauden alla. Peli oli tasainen vääntö, tai sitten soho vielä säästeli paukkujaan. Niin tai näin, pelistä jäi ihan hyvä maku tappiosta huolimatta.
Myöhemmin iltayöllä vielä peli zauxin Floridaa vastaan. Mies valitteli väsymystä ja aikoi ensin olla pelaamatta. Minäkään en pahemmin ole välittänyt pelata useampaa tosipeliä 10 min erillä yhden illan aikana. Zauxille ei kuitenkaan oikein sopinut muina iltoina ja torstain takaraja alkoi siksi painaa päälle. Niinpä pelasimme, ja näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut parempi olla pelaamatta, sen verran surullista kerrottavaa tuosta pelistä jäi. Olisi varmaan pitänyt kertoa lähtevänsä Ranskaan N-Y-T nyt ja palaavansa torstaiaamuna, se on uskottavin hätävalhe ja uppoaa aina. Tai ehkä Tanskakin olisi riittänyt, kun kyse oli lyhyemmästä ajasta. Ja jos haluaa olla oikein painokkaan uskottava, voi kertoa olevansa lähdössä Ranskan Guyanaan. Se on kaukanakin. Ja sinne on pitkä matka.
Pelimme on ailahtelevaa ja mikä pahinta, yksipuolista ja helposti puolustettavaa. Ja puolustus kulkee kuin turskaparvi pari potkua kiekon perässä (tiedän tiedän, ei turskaparvi kulje kiekon perässä). Porukasta puuttuu nyt tähti, sellainen suunnannäyttäjä ja sytyttäjä. Ja kai minunkin pitää alkaa mellestämään kopissa ja penkin takana ja käytävillä. Tästä apaattisesta, vähän pessimistisestä odottavasta tunnelmasta on kertakaikkiaan päästävä eroon ja pian!
Eilen siis kaksi tappioon päättynyttä cup-peliä, ensimmäinen sohon Pittsburghia vastaan. Siinä pelissä oli kihelmöivää tunnelmaa, olihan vastassa "rakas paikallisvastustaja", jolle ei saisi antaa yliotetta tässä vaiheessa, juuri kauden alla. Peli oli tasainen vääntö, tai sitten soho vielä säästeli paukkujaan. Niin tai näin, pelistä jäi ihan hyvä maku tappiosta huolimatta.
Myöhemmin iltayöllä vielä peli zauxin Floridaa vastaan. Mies valitteli väsymystä ja aikoi ensin olla pelaamatta. Minäkään en pahemmin ole välittänyt pelata useampaa tosipeliä 10 min erillä yhden illan aikana. Zauxille ei kuitenkaan oikein sopinut muina iltoina ja torstain takaraja alkoi siksi painaa päälle. Niinpä pelasimme, ja näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut parempi olla pelaamatta, sen verran surullista kerrottavaa tuosta pelistä jäi. Olisi varmaan pitänyt kertoa lähtevänsä Ranskaan N-Y-T nyt ja palaavansa torstaiaamuna, se on uskottavin hätävalhe ja uppoaa aina. Tai ehkä Tanskakin olisi riittänyt, kun kyse oli lyhyemmästä ajasta. Ja jos haluaa olla oikein painokkaan uskottava, voi kertoa olevansa lähdössä Ranskan Guyanaan. Se on kaukanakin. Ja sinne on pitkä matka.
torstaina, syyskuuta 15, 2005
Kausi lähestyy, jännitys tihenee
Kauden alku lähestyy vääjäämättä. Cupit ovat jo pyörähtäneet käyntiin, vaikka omalta osaltani pääsenkin mukaan vasta sunnuntai-iltana, matkailu kun avartaa viikonlopun ajan. New Jerseyn rosterin suhteen viime viikot ovat olleet vähintäänkin hiljaiseloa, tai paremminkin niitä voisi verrata vanhentuneeseen ohjeeseen siitä, miten käyttäytyä kun tulee karhu vastaan metsällä:"Esitä kuollutta".
Viime aikoina harjoituspelejäkään ei ole juuri kertynyt, osin siitä syystä että toimivia servereitä on ollut huonosti tarjolla. Saksalaiset Sensible ja Bohramt ovat parin viikon ajan tarjonneet minulle >150 ms pingiä, sellaisella lukemalla on turha pelata peliseuran kyselemisestä puhumattakaan.
Osittain pelaamista on vähentänyt myös tuo edellisessä viestissä mainitsemani Eastside Hockey Manager -peli, joka on taas välillä vienyt aivan törkeästi liikaa aikaa. Varsinkin mikäli suhteuttaa siihen kulutetun ajan saavutettuun menestykseen. Mutta pieni kevennys harjoitusohjelmassa ennen kauden alkua voi tehdä terääkin, nälkä kasvaa mukavasti.
Minun on myös tunnustettava, että olin luvannut itselleni, että kun syksy koittaa ja ICL taas alkaa, keskityn vain siihen enkä liity #nhl94-kanavalla järjestettäviin liigoihin. Päätös melkein pitikin, mutta kun a) kanavalla uhkailtiin, ettei ne olisi enää mun kavereita ja b) Ilves oli vapaana valittavaksi, liityin kumminkin mukaan empimisen jälkeen. Nyt olen nimittäin se mies, joka tiputti Ilveksen divariin, kesän AHL-liigan sijoitusten mukaan minulle kun lankesi divaripaikka, mutta seuran sai valita SM-liiga- ja Mestisjoukkueista. Kun swos otti liigaan KooKoon eikä kukaan muukaan ottanut Ilvestä, oli houkutus liian suuri, ja nyt lähdenkin rämpimään divariin kunnianarvoisella all-time-favorite -joukkueellani. Ja hieman tutustuttuani uuteen Smliiga2006.biniin on pakko sanoa, että se on aika hauska. Raipe viilettää hurrrjaa vauhtia kaukalossa ja lämäilee maaleja tuon tuostakin ja muutenkin porukka on nopeaa, kovalaukauksista ja paukauttelee hirveillä pommeilla vastustajia nurin. Rosterit ovat tosin identtiset, joten niin tekevät muutkin porukat, mutta vauhtia ja värikkäitä tilanteita tuntuu olevan tarjolla.
Että tällaista Länsirintamalta.
Viime aikoina harjoituspelejäkään ei ole juuri kertynyt, osin siitä syystä että toimivia servereitä on ollut huonosti tarjolla. Saksalaiset Sensible ja Bohramt ovat parin viikon ajan tarjonneet minulle >150 ms pingiä, sellaisella lukemalla on turha pelata peliseuran kyselemisestä puhumattakaan.
Osittain pelaamista on vähentänyt myös tuo edellisessä viestissä mainitsemani Eastside Hockey Manager -peli, joka on taas välillä vienyt aivan törkeästi liikaa aikaa. Varsinkin mikäli suhteuttaa siihen kulutetun ajan saavutettuun menestykseen. Mutta pieni kevennys harjoitusohjelmassa ennen kauden alkua voi tehdä terääkin, nälkä kasvaa mukavasti.
Minun on myös tunnustettava, että olin luvannut itselleni, että kun syksy koittaa ja ICL taas alkaa, keskityn vain siihen enkä liity #nhl94-kanavalla järjestettäviin liigoihin. Päätös melkein pitikin, mutta kun a) kanavalla uhkailtiin, ettei ne olisi enää mun kavereita ja b) Ilves oli vapaana valittavaksi, liityin kumminkin mukaan empimisen jälkeen. Nyt olen nimittäin se mies, joka tiputti Ilveksen divariin, kesän AHL-liigan sijoitusten mukaan minulle kun lankesi divaripaikka, mutta seuran sai valita SM-liiga- ja Mestisjoukkueista. Kun swos otti liigaan KooKoon eikä kukaan muukaan ottanut Ilvestä, oli houkutus liian suuri, ja nyt lähdenkin rämpimään divariin kunnianarvoisella all-time-favorite -joukkueellani. Ja hieman tutustuttuani uuteen Smliiga2006.biniin on pakko sanoa, että se on aika hauska. Raipe viilettää hurrrjaa vauhtia kaukalossa ja lämäilee maaleja tuon tuostakin ja muutenkin porukka on nopeaa, kovalaukauksista ja paukauttelee hirveillä pommeilla vastustajia nurin. Rosterit ovat tosin identtiset, joten niin tekevät muutkin porukat, mutta vauhtia ja värikkäitä tilanteita tuntuu olevan tarjolla.
Että tällaista Länsirintamalta.
keskiviikkona, syyskuuta 07, 2005
Aisan yli hypättyä
NHL EHM on taas vienyt miehen mennessään. Joitakin päiviä olen istunut pallinaama näytössä ja miettinyt, miten vi**atussa voisin saada Floridan pelin toimimaan. Pelataan kautta 2007-08 ja viime kaudelta jäi merkittävimpänä muistona ykkösdraftivuoro kesän varaustilaisuuteen. Sain haaviini tyypin, jonka nimi on suunnilleen Elle MacPherson. Ei se kumminkaan se tainnut olla. Valtavan hyviä raportteja on kuitenkin jannusta nyt kauden alettua tipahdellut, joten kannattaa jättäytyä hännille aina silloin tällöin. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus nousta tappelemaan play-off -sijoista.
Jotain porukasta vaan puuttuu. Olli Jokinen ja Roboberto Luongo puuttuvat, mutta niistä kaupoista olen vain ja ainoastaan iloinen. Luongosta sain jopa enemmän, kuin olin aiemmin pyytänyt. Ja pääsin eroon siitä viipperästä. Tosin ilman ykkösmolaria ei pleijareihin pääsy ole helppoa, ja niistä ulospääsy taas on erittäinkin helppoa.
Kaksi viimeistä UFA-hankintaani ovat vähän syöneet miestä. Ensin sain Martin Strakan alle puolentoista miljoonan vuosipalkalle. Noh, se loukkaantui näytöspelissä 3 kuukaudeksi, ja kun en suojannut sitä, se vietiin käsistä waiver-draftissa (vai-mikä-se-nyt-on). Nyt hommasin Kirk Maltbyn alivoimapelin sydämeksi ja eikös vaan äijä loukkaantunut ekan pelinsä jälkeisissä harjoituksissa, onneksi ainoastaan kolmeksi viikoksi sentään.
Isoja tähtiä on muuten pirun vaikeaa saada tiimiin, kun johto ei anna rahaa kuin kolmanneksen niitten palkkapyynnöstä käytettäväksi. Jos niillä rahoilla saisi ison kalan haaviin, minusta voisi tehdä leffan The Negotiator II, vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuulapään toimistossa.
Mutta asiaan eli NHL'94:ään. Oikeassa NHL:ssä itse iso paha Devil Scott Stevens ilmoitti eläköityvänsä. Olihan se odotettua, mutta sattuu se silti. Ja juuri eilen pelasin harkkapelin, jossa Stevens taklasi yhdellä kurotuksella kaksi Minnesotan pelaajaa oikein kuperkeikkailmalentoon. Onneksi tätä Scottia saa sentään kaivata, hänen nimensä mainitseminen ei ole kiellettyä ja hän on aina tervetullut pukukoppiin. Ja taitaapa miehelle olla paikka katsottuna vaihtopenkin taaksekin, jos vain ikinä alkaa kiinnostaa.
Tuosta pukukoppiin tulosta pitäisikin kertoa yksi tarina, jossa selviää, mikä ero on Mighty Ducksin ja Devilsin luotsaamisessa, noin pukukopista katsottuna.
Mutta kerronkin sen myöhemmin.
Jotain porukasta vaan puuttuu. Olli Jokinen ja Roboberto Luongo puuttuvat, mutta niistä kaupoista olen vain ja ainoastaan iloinen. Luongosta sain jopa enemmän, kuin olin aiemmin pyytänyt. Ja pääsin eroon siitä viipperästä. Tosin ilman ykkösmolaria ei pleijareihin pääsy ole helppoa, ja niistä ulospääsy taas on erittäinkin helppoa.
Kaksi viimeistä UFA-hankintaani ovat vähän syöneet miestä. Ensin sain Martin Strakan alle puolentoista miljoonan vuosipalkalle. Noh, se loukkaantui näytöspelissä 3 kuukaudeksi, ja kun en suojannut sitä, se vietiin käsistä waiver-draftissa (vai-mikä-se-nyt-on). Nyt hommasin Kirk Maltbyn alivoimapelin sydämeksi ja eikös vaan äijä loukkaantunut ekan pelinsä jälkeisissä harjoituksissa, onneksi ainoastaan kolmeksi viikoksi sentään.
Isoja tähtiä on muuten pirun vaikeaa saada tiimiin, kun johto ei anna rahaa kuin kolmanneksen niitten palkkapyynnöstä käytettäväksi. Jos niillä rahoilla saisi ison kalan haaviin, minusta voisi tehdä leffan The Negotiator II, vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuulapään toimistossa.
Mutta asiaan eli NHL'94:ään. Oikeassa NHL:ssä itse iso paha Devil Scott Stevens ilmoitti eläköityvänsä. Olihan se odotettua, mutta sattuu se silti. Ja juuri eilen pelasin harkkapelin, jossa Stevens taklasi yhdellä kurotuksella kaksi Minnesotan pelaajaa oikein kuperkeikkailmalentoon. Onneksi tätä Scottia saa sentään kaivata, hänen nimensä mainitseminen ei ole kiellettyä ja hän on aina tervetullut pukukoppiin. Ja taitaapa miehelle olla paikka katsottuna vaihtopenkin taaksekin, jos vain ikinä alkaa kiinnostaa.
Tuosta pukukoppiin tulosta pitäisikin kertoa yksi tarina, jossa selviää, mikä ero on Mighty Ducksin ja Devilsin luotsaamisessa, noin pukukopista katsottuna.
Mutta kerronkin sen myöhemmin.
torstaina, syyskuuta 01, 2005
Syksy jo saa, / harmaa on maa. / Koivusta Lehtiset pois putoaa...
Mutta silti tänään oli kuuma päivä. Ja viime yönä oli semmoiset revontulet, että tukka olisi hulmunnut, jos sillä olisi mittaa enemmän kuin 12 mm.
Samoin olisi tukka myös lähtenyt jos sitä olisi enemmän kuin kaljua, kun nahkahomo a.k.a. Martin St. Louis pöllytti minua harjoitusmatsissa tänään iltapäivällä. Ekan erän jälkeen tilanne taisi olla 1-5, toisen erän alussa 2-7, kun Brodeur sai tarpeekseen ja lopputulos oli 3-11. Enkä edes tiedä, kuinka tosissaan nahkis pelasi. Saattoi tosin pelata aika tosissaankin, kun olin jotain vinoillut hänelle hetkeä aiemmin. Siinä on nimittäin tyyppi, jolle ei kannata päätään aukoa. EI KANNATA! Ei ainakaan ennen pelejä. Lisätietoa miehestä löytyy tästä linkistä.
Paljon pelasin kuluneen kesän aikana, mutta ei siitä pelimäärästä näy jälkeäkään minun pelissäni, tai siltä ainakin tuntuu luvattoman usein. Omalle maalille on avointen ovien päivät joka toisessa pelissä tai useamminkin, oma peli on onnetonta kaartelua, harhasyöttöjä ja peruuttelua. Ehkä kaikki vielä muuttuu, ehkä ei. Mutta totuuden nimissä on sanottava, etten sittenkään ole pelannut koko kesää vain ollakseni valmis uudella ICL-kaudella. Olen pelannut, koska tykkään siitä. Tai koska minulla on aina tapana jäädä koukkuun johonkin peliin. Ja tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun jään koukkuun NHL94:ään. Tai sitten en ole koskaan siitä koukusta päässytkään. Aivan sama. Minulle.
Ja tuo otsikon laulu. Ahdistavan epämääräiset sanat. Mitä se syksy saa? Miten Lehtiset voivat pudota Koivusta? Ja missä on Peltonen?
Niin ja oikeasti nahkis on muuten ihan hyvä ihminen, kantikas.
Samoin olisi tukka myös lähtenyt jos sitä olisi enemmän kuin kaljua, kun nahkahomo a.k.a. Martin St. Louis pöllytti minua harjoitusmatsissa tänään iltapäivällä. Ekan erän jälkeen tilanne taisi olla 1-5, toisen erän alussa 2-7, kun Brodeur sai tarpeekseen ja lopputulos oli 3-11. Enkä edes tiedä, kuinka tosissaan nahkis pelasi. Saattoi tosin pelata aika tosissaankin, kun olin jotain vinoillut hänelle hetkeä aiemmin. Siinä on nimittäin tyyppi, jolle ei kannata päätään aukoa. EI KANNATA! Ei ainakaan ennen pelejä. Lisätietoa miehestä löytyy tästä linkistä.
Paljon pelasin kuluneen kesän aikana, mutta ei siitä pelimäärästä näy jälkeäkään minun pelissäni, tai siltä ainakin tuntuu luvattoman usein. Omalle maalille on avointen ovien päivät joka toisessa pelissä tai useamminkin, oma peli on onnetonta kaartelua, harhasyöttöjä ja peruuttelua. Ehkä kaikki vielä muuttuu, ehkä ei. Mutta totuuden nimissä on sanottava, etten sittenkään ole pelannut koko kesää vain ollakseni valmis uudella ICL-kaudella. Olen pelannut, koska tykkään siitä. Tai koska minulla on aina tapana jäädä koukkuun johonkin peliin. Ja tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun jään koukkuun NHL94:ään. Tai sitten en ole koskaan siitä koukusta päässytkään. Aivan sama. Minulle.
Ja tuo otsikon laulu. Ahdistavan epämääräiset sanat. Mitä se syksy saa? Miten Lehtiset voivat pudota Koivusta? Ja missä on Peltonen?
Niin ja oikeasti nahkis on muuten ihan hyvä ihminen, kantikas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
