So far, so good. Pelailin harjoituspelejä, osallistuin MM-kisojen aikaan pelattuun MM-turnaukseen tasapäärostereilla sekä yhteen viikonlopputurnaukseen. Jossakin vaiheessa asiat alkoivat mutkistua, niin kuin asioilla aina on tapana. Olin ollut #nhl94 –kanavalla jo viikkoja, kun kanavalaiset vasta huomasivat, että ICL on olemassa. Jotenkin olin pitänyt itsestään selvänä sitä, että he olisivat tienneet ICL:n olemassaolosta ja olleet vain totaalisen piittaamattomia siitä. Vaan toisin olivat asiat.
#nhl94 –kanavalla alkoi melkomoinen kuhina, kun pojat (hieman kateellisinakin) keskustelivat liigastamme ja etenkin sen aktiivisten pelaajien määrästä. Oli hauskaa katsella hiljaa sivusta, kun jotkut pojista miettivät, kuinka voisi laittaa tekoviikset naamaan ja mennä kutsumaan ICL:n pelaajia yhteisiin peleihin. ”Kunpa tietäisitte”, myhäilin itsekseni hihitellen omiin viiksiini. Mutta kun puuhamiehet alkoivat ottaa yhteyttä Ilves.comin kautta meihin ICL:äisiin, alkoi piiloleikkini käydä vaikeaksi. Olisin toki voinut olla hiljaakin, mutta koska se on perusluonteeni vastaista, en ollut. Ja koska tiesin, ettei minun teknisillä taidoillani voi mennä irccaamaan sekä kikkakoposena että kuulapäänä, oli kuulapään ryhdyttävä vastustamaan irccaamista. Päätöstäni vahvisti myös yksi ja ainoa Waylerin kanssa kuulapäänä pelaamani harjoituspeli, jota hän kommentoi kanavalla jälkeenpäin mm. kertomalla, että yhteys oli huono ja ainakin yhtä nykivä kuin kikkakoposella.
Seurauksena tästä kaksoiselämästä skitsofreniani alkoi kasvaa, en tiennyt enää keneen luottaa ja pelkäsin kaikkia ja kaikkea. Elämänlaatuni huononi. Romahtamiseni hetki lähestyi vääjäämättä. Sitä hetkeä odotellessani provoilin vielä vähän Ilves.comin palstalla herättääkseni keskustelua #nhl94 –kanavalla. Ja syntyihän sitä. Vanha setä heitteli harkitsematonta kommenttia irccaamisesta ja kilpailevasta liigasta, ja lopulta kaikki mitä kirjoitin, herätti jonkinlaista ärtymystä. Tavatonta!
jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti