Harjoituskausi on alkamassa tai alkanut vähitellen. New Jersey Devils on pelaillut tunnustellen harjoituspelejä jo jonkin aikaa - vaihtelevalla menestyksellä. Turpaan on kuitenkin tainnut tulla useammin kuin joka toisessa peleistä.
Puolustuksen tilanne vähän huolestuttaa, mutta toisaalta olen pelannut ilman Niedermayeria ja Stevensiä, vaikka Malakhov ja McGillis eivät vielä ole liittyneet kokoonpanoon. Käytössä ovat siis olleet vain Brown, Hale, Martin, Matvichuk, Rafalski ja White - tai ei mitään vain, kovaa sakkiahan nuokin, nopeutta vain jää puuttumaan yhdestä parista.
Hyökkäyspäässä homma on toiminut mukavasti, vaikka sielläkin on vajausta ollut, puuttuvathan sieltä niin porukasta lähtenyt Hrdina, porukasta vielä puuttuva Mogilny kuin sairastuvalla asuva Eliaskin. Edelleenkin odotan kiinnostuksella, lyökö Zach Parise itsensä läpi tänä syksynä ja nousee vakimiehitykseen, yhdelle sentterille olisi kieltämättä käyttöä.
Maalissa Brodeur on Brodeur, parhaimmillaan loistava, mutta joskus imeskelee käsittämättömiä.
Onneksi muuten minun niskoillani eivät ole nuo raha-asiat, Devils on miljoonatolkulla yli capista. Mutta se on Loun ongelma, ensimmäisenä kun organisaatioon tulin minulle opetettiin seuraavat sanat: "In Lou We Trust". Niillä saa hyvin unen päästäkin kiinni.
torstaina, elokuuta 25, 2005
Harjoituskausi I
Tunnisteet:
Devils,
ennen kauden alkua,
Lou Lamoriello,
Martin Brodeur,
palkkakatto,
rosterit
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti