1. erä
Peli oli tarkkaa eikä tilanteita liiemmin auennut, varsinkaan isännille. Bruins oli puoli potkua edellä pitkin erää, mutta maalit jäivät tekemättä puolin jos toisinkin. Vieraat ottivat peräti kolme jäähyä, mutta isännät eivät onnistuneet Bostonin sumppua avaamaan.
2. erä
Heti erän alkuun vieraat iskivät alivoimalla, kun kahden miehen läpiajon päätteeksi Begin avasi ottelun maalitilin. Maalista vieraat saivat lisää virtaa ja alkoivat painaa päälle entistä lujemmin. Oman pään sumppu roikkui isäntien kiekollisen pelaajan edessä kuin lukki verkossaan silloin harvoin, kun Devils kiekon onnistui hyökkäysalueelle saamaan. Yleensä isäntien eteneminen katkesi kuitenkin keskialueen karvaukseen/kampitukseen ja nopeaan suunnanvaihtoon.
Bruins hallitsi taktiikkansa hyvin, isännät jäivät täysin toiseksi ja mikä omituisinta, ottelun kahden viimeisen erän jäähyt puhallettiin Devilsille. Peli kuitenkin jatkui loppuunsa saakka samanlaisena, kotijoukkueen miehet pistettiin nurin ja kiekko Brodeurin selän taakse.
3. erä käsiteltiinkin jo edellä.


Ottelun jälkeen joukkue lähti läheiseen biljardihalliin katsomaan, kuka pussittaa näyttävimmin. Lähtiessään joukkueen manageri ilmoitti maksavansa ekan rundin todeten "pitää sitten mennä muualle pitämään hauskaa vaikka rahan kanssa, kun se ei pelissä ole mahdollista". Kiitos ja anteeksi. Varsinkin.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti