1. erä
Avauserä oli tarkkaa peliä, vastustajan vetopaikkoja peitettiin ja muutenkin kummatkin keskittyivät oman pään tarkkaan peliin. Erän ainoa maali syntyi jo melko varhaisessa vaiheessa, ennen erän toisen peliminuutin täyttymistä. Laukaukset menivät 6-4 vierasjoukkueelle, mutta varsinaista pelin hallintaa kumpikaan osapuoli ei kyennyt hankkimaan.
2. erä
Toiseen erään isännät tulivat huomattavasti paremmalla jalalla kuin ensimmäiseen. Heti erän alussa nähtiin Devilsin ykköskentän hurja myllytys, jossa kiekkoa hakattiin maalin rautoihin ja ohi maalista, vaikka paikkoja maalin tekemiseen olisi ollut useampiakin. Kolmen ja puolen minuutin tienoilla sitten kolmoskenttä otti vastuuta ja iski kotijoukkueen avausmaalin, tekijänä Dainius Zubrus Rob Niedermayerin syötöstä. Kolmisen minuuttia tästä isännät siirtyivät riemukkaasti ja ansaitustikin johtoon Travis Zajacin iskiessä kauden 12. maalinsa Zach Parisen ja Jay Pandolfon napsiessa syöttöpisteet. Siinä erän maalit sitten olivatkin, vaikka enempäänkin olisi siis paikkoja ollut. Ottelu alkoi mennä rikkonaiseksi, koska tuomari innostui jakelemaan rangaistuksia jäähyttömän avauserän jälkeen. Laukaukset kertovat isäntien parantuneesta otteesta, 9-5 Devilsille.
3. erä
Toisen erän lopussa Brian Rolston (ei yhtään rangaistusminuuttia kauden aiemmissa otteluissa) onnistui tyrmäämään Edmontonin pelaajan suoraan aloituksesta. Tätä isoa rangaistusta oli jäljellä vielä minuutti päätöserän puolella, mutta sitä mies ei ehtinyt istua loppuun, sillä jo puolen minuutin pelin jälkeen Oilers tasoitti ylivoimalla. Ja ajassa 22.55 vieraiden lasileukataktiikka tuotti tulosta, kun tällä kertaa Zajac tipautti aloituspisteen vastapuolelle kumartuneen öljymiehen suorilta jaloilta jäähän. Seurannutta neliminuuttista tapettiin ansiokkaasti yli kolme minuuttia, kunnes tuomarilla napsahti lopullisesti. Devils-pakki taklasi laitaan alueelle ehtineen Oilersin hyökkääjän ja tuomari nosti kädet pään päälle ristiin, ummisti silmänsä ja puhalsi pilliin niin, että herne muuttui pölyksi ja katosi. Pelin jälkeen se löytyi materialisoituneena kotijoukkueen managerin nenästä. Rankkarin Edmonton tietenkin upotti maaliin ja siirtyi johtoon. Ja ennen kuin edellisestä toivuttiin, rankaisivat vieraat vielä shokkitilassa olevaa kotijoukkuetta iskemällä maalin lähes heti aloituksesta. Erän kahdeksannella minuutilla tuomari yritti sitten hyvittää törmäilyään passittamalla vieraiden Sourayn jäähylle. Tämän paikan isännät käyttivät hyväkseen 13 sekunnissa, mutta siihen kiri sitten tyrehtyikin. Viimeisen minuutin aikana Edmonton piti kiekkoa ja Devils luisteli perässä yrittäen saada sen pois. Ei saatu.
Tämä tappio oli järkytys joukkueelle. Vielä Oilersin 2-2 -tasoituksen jälkeenkin isäntien penkillä oltiin varsin varmoja siitä, että homma hoidetaan kotiin. Ei hoidettu. Ottelun tuomarille vietiin sitten pelin jälkeen new jerseyläinen tervehdys, häntä ei siis enää tulla Pru'ssa näkemään.
Devilsin plussat ja miinukset:
++ Travis Zajac, mies on hurjassa tikissä, pisteitä 13+10 13 ottelussa
+ Zach Parise, tänään 0+2, siitä kuitenkin vain yksi plussa hukattujen maalitilanteiden takia
+ koko joukkue hyvästä taistelusta toisessa erässä ja kolmannen lopussa
- koko joukkue tehottomuudesta




0 kommenttia:
Lähetä kommentti