1. erä
Hetken hapuilun jälkeen Devils otti otteen pelistä ja alkoi kehitellä maalipaikkoja. Dallasin puolustus ja myös Turco maalilla hoitivat kuitenkin tilanteen toisensa perään. Myös Starsilla oli hetkensä erässä, tosin isäntiä lyhyemmät, mutta kuitenkin. Ottelun avausmaali ja erän ainoa sellainen syntyi kuitenkin vieraiden painostaessa. Kiekko lipsahti Devilsille ja toimitettiin nopeasti Eliasille, joka pääsi nokikkain Turcon kanssa eikä erehtynyt. 1-0 ajassa 6.55. Laukaukset erässä 12-4, jäähyt NJ 1x2 min - DAL 0 min.
2. erä

Erä alkoi räväkästi, kun vain 14 sekunnin pelin jälkeen Turco kaivoi taas kiekkoa maalistaan. Tekijänä jälleen Elias, nyt Zubrusin oivasta syötöstä. Heti perään vieraat ottivat jäähyn. Kotijoukkueen ylivoimapeli ei edelleenkään toiminut ja Stars pääsi tekemään hienon yhdistelmän päätteeksi av-maalin ajassa 11.55, viimeistelijänä Lundqvist. Tämän jälkeen joukkueet keskittyivät lähinnä jäähyilyyn, kunnes ajassa 16.16 Madden teki maalin Pandolfon syötöstä. Tämä maali syntyi jarrukentän sinnikkään loppuun asti pelaamisen johdosta, tilanne näytti jo olevan ohi kun yhtäkkiä kiekko kaivettiin haltuun ja syötettiin maalipaikkaan. Laukaukset erässä 5-10, jäähyt NJ 3x2 min - DAL 2x2 min.
3. erä
Viimeinen erä oli jälleen kerran edellisiä tarkempaa peliä. Jäähyt vihellettiin vieraille ja maalin teki kotijoukkue - jälleen läpiajosta. Tällä kertaa karkuun livahti Zubrus ylivoimalla Langenbrunnerin syötöstä. Tämä ottelun viimeinen maali syntyi ajassa 24.46. Peli tässä erässä oli nihkeähköä puolin ja toisin. Laukaukset 6-5, jäähyt NJ 0 min - DAL 2x2 min + 1x4 min. Kovia sai kokea Parise, jonka Robidas taklasi täysin puun takaa ja mies saikin passituksen sairastuvalle koko loppupelin, ei vain -erän ajaksi. Oikeus toteutui, kun Zubrus teki maalinsa juuri tämän ylivoiman aikana.
Ottelun tähdet menivät Eliasille, Zubrusille ja Lundqvistille. Jos vieraskoreus olisi jätetty sikseen, olisi palkinnoille voinut nostaa myös loistavasti torjuneen Brodeurin. Devilsin ketjut olivat kokeneet muutaman muutoksen, joista yksikään ei heti ollut muutos parempaan. Mikään niistä ei kuitenkaan mennyt totaalisesti metsäänkään, joten haku jatkunee tulevissakin koitoksissa.
Statsit:




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti