ANAHEIM DUCKS - NASHVILLE PREDATORS, GAME 1
Vaikeudet olivat nousta pääosaan, kun pyrimme pelaamaan ekaa peliämme kauden playoffeissa. Ensin kotijoukkueen valmentaja unohti pelimme ja sen alkaminen siirtyi illasta yöhön (tämä asia on puitu ja siirretty mappiin Ö) ja sen jälkeen kiusasi minun padini, joka alkoi mystisesti pätkiä kesken pelin - ja yhtä mystisesti taas lopetti oikkuilemisen. Näistä huolimatta peli saatiin pelattua tämän vuorokauden alkutunteina ja niin vain kävi, että voitto tuli, itse asiassa ensimmäinen sellainen sekä Nashvillen ICL-playoff -historiassa että myös omassani.
Ensimmäinen erä oli numeroiden valossa selkeimmin meidän erämme, mutta pelillisesti se oli lähinnä totaalista kohellusta, jossa mentiin lujaa päästä päähän ja jossa me hyödynsimme paikkamme kun taas naapuri ei. Ensimmäinen maali nähtiin pelin neljännellä minuutilla ja siitä vastasi uusittu ykkösketjumme ja etenkin sen tehojaan hurjasti harjoituspeleissä nostanut Steve Sullivan. Tomas Vokoun heitti kiekon keskelle, josta sen nappasi täydessä vauhdissa polkenut Sullivan. Puolustajien välissä oli väylä auki maalille saakka ja sen Sully käytti hyväkseen.
Erän loppu oli kotijoukkueelle kohtalokas. Ajassa 9.04 J-P Dumont karvasi kiekon Anaheimin siniviivalla, käänsi nopeasti maalille ja sijoitti kiekon ohi jäihin menneen Bryzgalovin. Ja vain viisi sekuntia ennen erätaukoa kolmoskentän pakki Greg Zanon sai katkaistua Ducksin syötön heidän puolustusalueellaan ja käänsi kiekon nopeasti maalille, jossa Scott Hartnell ohjasi sen maaliin.
Toisessa erässä peli muuttui tarkemmaksi ja selkeästi fyysisemmäksi. Etenkin kotijoukkue pommitti siniviivallaan todella kovia taklauksia, mutta mikä on pommittaessa ykkösluokan pakistolla, jota johtavat Scott Niedermayer ja Chris Pronger. Erän alkuminuuteilla sattui kuitenkin Anaheimin maaliin ensimmäisen erän lopussa vaihdetulle J-S Giguerelle ikävä moka, kun mies yritti syöttää päädyssä katkaisemaansa kiekkoa nopeasti eteenpäin. Kiekko kuitenkin singahti salamannopeasti joko maalin kulmalle luistelleelle Sullivanille tai Ducksin omaan pelaajaan ja sitten maaliin. Sullylle maali joka tapauksessa merkittiin. Erän jälkimmäisellä puoliskolla isännät nousivat kahden maalin päähän, mutta meidän onneksemme eivät sen lähemmäs.
Kolmannessa erässä tarkka peli jatkui. Ajassa 24.16 Kimmo Timonen pääsi läpi ja harhautti kömpelöhkösti Gigueren liikkeelle onnistuen sen jälkeen kääntämään kiekon vapaaksi auenneeseen kulmaan. Kapteeni vei näin joukkueen taas kolmen maalin turvallisen tuntuiseen johtoon. Kaksi minuuttia ennen pelin loppua tullut kavennus ei enää auttanut kotijoukkuetta suurempaan nosteeseen, vaikka melkoiseen painostukseen Ankat yltyivätkin.
Ottelun hahmo oli kotijoukkueen S. Niedermayer tehoillaan 2+1. Hänen takanaan porskuttivat sitten Steve Sullivan (2+0) ja J-P Dumont (1+0), joka jollakin oudolla tavalla onnistui lumoamaan tähdistöraadin.
Nashvillen osalta ratkaisevia asioita olivat parempi terävyys maalitilanteissa sekä hermokontrolli, jäähyjäkään ei vieraille tarvinnut viheltää yhtään. Yksi rangaistuslaukaus tosin kotijoukkueelle vihellettiin, mutta sen taas Vokoun onnistui hoitelemaan.
Erikseen on mainittava pelin herrasmiesmäisyys, kun sekä ohjauksen juututtua maalivahdille että jo aiemmin mainitsemassani padiongelmassa huomioitiin vastustajan ongelmat ja myös toimitettiin kiekko takaisin vastustajalle, kun tämä oli siitä luopunut toisen ongelmien vuoksi.
Anaheim Ducks - Nashville Predators 3-5 (0-3, 2-1, 1-1)
Predatorsin maalit:
03.41 1-0 S. Sullivan (T. Vokoun)
09.04 2-0 J. Dumont
09.55 3-0 S. Hartnell (G. Zanon)
11.38 4-0 S. Sullivan
24.16 5-2 K. Timonen
Predatorsin jäähyt:
Ei jäähyjä
ANAHEIM DUCKS – NASHVILLE PREDATORS, GAME 2
Sarjan toinen ottelu pelattiin perjantai-iltana Anaheimissa. Se oli luonteeltaan kovin kaksijakoinen. Lopputulokseen nähden peli oli tasainen pitkään, sillä Anaheimin mentyä kahden maalin johtoon ensimmäisessä erässä tasoitimme me pelin toisen erän ainoalla sekä kolmannen erän alun maalilla. Sitten tuli ns. musta minuutti, kun Ducks teki kolme maalia välillä 23.42-24.48 (no juu, vähän pitkä minuutti, mutta sitäkin mustempi). Heti kotijoukkueen viidennen maalin perään (7 sekuntia sen jälkeen!) Jason Arnott teki kavennusmaalin, mutta erän loppupuolella Anaheim iski vielä kahdesti, kun Predators haki liian hanakasti maalipaikkoja.
Tilanteen voi sanoa normalisoituneen monellakin tapaa tässä toisessa pelissä: Anaheim otti odotetun voiton, Anaheim myös onnistui maalinteossa aivan toisella tapaa kuin ensimmäisessä pelissä ja Nashville taas otti jäähyjä vastustajaansa enemmän. Itse asiassa Ducks taisi hieman muuttaa pelitapaansa enemmän myötäkarvaksi, koska ensimmäisen ottelun kaltaiset pommit tuntuivat jääneen pois. Pelien tilastot eivät tosin puhu sen olettamuksen puolesta, taklaukset kun olivat ensimmäisessä pelissä 35-38 kotijoukkue ensin mainittuna ja toisessa lukemat olivat 38-46.
Tässäkin pelissä parhaana palkittiin puolustaja, tällä kertaa toinen Ducks-tähti Chris Pronger, joka keräsi huippupisteet 0+4. Muut tähdet menivät Stan Chistoville (2+0) ja Teemu Selänteelle (1+1). Meidän leirissämme onnistujat olivat vähissä. Tomas Vokoun esitti alussa upean pelastuksen estäen poikittaissyötön jälkeisen onetimervedon maaliinmenon, mutta lopussa mies oli avuton Anaheimin vyöryn edessä. Steve Sullivan teki jälleen maalin ja on joukkueen ainoa useamman pisteen mies kahden pelin jälkeen kolmella tehdyllä maalillaan.
Anaheim Ducks – Nashville Predators 7-3 (2-0, 0-1, 5-2)
Predatorsin maalit:
14.22 2-1 D. Legwand (M. Zidlicky)
22.35 2-2 S. Sullivan
24.55 5-3 J. Arnott
Predatorsin jäähyt:
09.42 Tripping R. Suter
20.00 Cross Check S. Weber
28.15 Charging K. Timonen
NASHVILLE PREDATORS - ANAHEIM DUCKS, GAME 3
Ottelusirkus siirtyi kahden ottelun ajaksi gallonahattukaupunkiin, joka menikin tämän johdosta aivan pähkinöiksi. Uskokoon ken tahtoo.
Ottelun avausmaalin teki kotijoukkueen J-P Dumont, joka onnistui melko halvalla yllättämään jäihin menneen Anaheim-vahdin. Vieraiden maalin edessä oli aikaa ja tilaa riittämiin. Scott Nichol vei kotijoukkueen kahden maalin johtoon puolittaisen läpiajonsa ja neljäsosittaisen harhautuksensa jälkeen erän jälkipuoliskolla. Erä oli hienokseltaan isäntien hallussa myös muuten kuin maalien valossa, laukaukset Predatorsille 10-9.
Toisen erän maalinteon aloitti vierasjoukkue, mutta kotijoukkueen nuoren maalivahdin avustuksella. Chris Mason lähti kulmaan hakemaan irtokiekkoa, joka pomppasikin maalille. Ilmeisesti poika säntäili siellä niin kieli pitkällä, että jäätyi kielestään maalitolppaan ja fiasko oli falmis. Vieraiden vahvasti hallitseman erän pelasti kotijoukkueen kannalta parivaljakko Jason Arnott - J-P Dumont, joista ensiksi mainittu tälläsi onetimerilla kiekon maaliin, kun se jälkimmäisen toimesta hänelle tuli. Laukaukset vieraille 12-3.
Kolmannessa erässä puolustuspeli katosi jälleen kerran jonnekin. Erän toisella minuutilla maaliverkkoja heiluteltiin kolmesti. Ensin kotijoukkueen päässä Ducksien ylivoimaosumalla, sitten suoraan seuranneesta aloituksesta Anaheimin maalissa ja vain puoli minuuttia myöhemmin jälleen kotijoukkueen maalissa. Sitten pelattiinkin taas maaleitta pitkään, kunnes vähän ennen seitsemännen peliminuutin täyttymistä katosi hallista valot. Tai jää. Pelaaminen kävi joka tapauksessa mahdottomaksi. Pienen jäädytystauon jälkeen jää palasi. Tai valot. Enivei, peliä jatkettiin ja ottelun voittomaalin pääsi iskemään katkerasti Anaheimin verkkoon Paul Kariya. Katkeruutta lisäsi vielä se, että Selänteen hetkeä myöhemmin tekemä osuma jäi ottelun viimeiseksi eikä siten auttanut Ducksia enää mitenkään.
Ottelun paras pelaaja lieni joko vieraiden Kunitz kolmella syötöllään tai samoin vieraiden McDonald kahdella maalillaan. Kotijoukkueen hahmoja olivat tehoin 1+1 häärineet J-P Dumont ja David Legwand sekä maalivahti Chris Mason, joka yhdestä mokastaan huolimatta kesti Anaheimin pommituksessa todella hyvin ja onnistui vielä avaamaan peliä terävästi.
Nashville Predators - Anaheim Ducks 5-4 (2-0, 1-1, 2-3)
Predatorsin maalit:
02.53 1-0 J-P Dumont (M. Erat, C. Mason)
06.29 2-0 S. Nichol (D. Hamhuis)
18.52 3-1 J. Arnott (J-P Dumont)
21.13 4-2 D. Legwand
27.37 5-3 P. Kariya (D. Legwand)
Predatorsin jäähyt:
13.29 Hooking S. Weber
19.46 Slashing M. Zidlicky
NASHVILLE PREDATORS - ANAHEIM DUCKS, GAME 4
Neljäs peli pelattiin myöhään maanantai-iltana. Peli ratkesi heti alkuunsa, kun vieraat takoivat viisi maalia kuudella laukauksella avauserässä. Predators-maalilla Chris Mason torjui kerran ja antautui neljästi ennen kuin tilalle saatiin Tomas Vokoun, joka ei sitten saanutkaan yhtään torjuntaa ensimmäisessä erässä, mutta päästi yhden maalin. Toisessa erässä Ducks alkoi pelata varmemman päälle eikä enää laukonut kuin neljästi koko erässä Vokounin maalia kohti. Näistä vedoista Tomas koppasi kiinni puolet. Kolmannessa erässä vieraat pelasivat hyvin passiivisesti laukoen jälleen neljästi kohti maalia, mutta tuloksetta. Kotijoukkue yritti ensi erässä kovasti laukoen seitsemän kertaa kohti Ducksien maalia, mutta ilman onnistumisia. Toisessa erässä seitsemästä vedosta kaksi meni sisään ja kolmannessa kaksi kymmenestä. Takaa-ajo oli kuitenkin pään hakkaamista (ja kiekon hukkaamista) lihamuuriin.
Tämän kaltaisia pelejä tulee aina silloin tällöin. Koskaan niitä ei kaipaa, mutta kaikkein vähiten niitä toivoo pudotuspeleissä. Ensimmäisessä erässä upposi kaikki. Veti kuka vain ja mistä tahansa, aina soi. Ei onnistunut oman alueen tukkiminen, eivät vastahyökkäykset, eikä auttanut maalivahdin vaihto. Oman joukkueen onnistujia ei muuten tulisi mieleen lainkaan, ellen olisi päivittänyt tilastoja ennen tätä yhteenvetoa. Steve Sullivan teki kaksi maalia. Sen pituinen se lista.
Ottelun omituisuuksia: 1) Ducks laukoi koko ottelussa 14 kertaa, kun se normaalisti laukoo kaksi kertaa niin paljon ottelua kohti, 2) ottelussa ei annettu yhtään rangaistusta.
Neljän pelin jälkeen ollaan tasatilanteessa. Viides peli on tärkeä, kuten tiedetään. Kuudenteen peliin tämä voi jo katketa. Mutta niiden juhlien aika ei ole vielä.
Nashville Predators - Anaheim Ducks 4-7 (0-5, 2-2, 2-0)
Predatorsin maalit:
10.28 5-1 S. Sullivan (T. Vokoun)
11.20 5-2 J-P Dumont (M. Erat, S. Weber)
23.39 7-3 S. Sullivan (P. Kariya, M. Zidlicky)
29.44 7-4 S. Hartnell (V. Fiddler, S. Nichol)
Predatorsin jäähyt:
Ei jäähyjä
ANAHEIM DUCKS – NASHVILLE PREDATORS, GAME 5
Viides peli pelattiin lauantain iltatunteina. Ottelu oli ehkä kovinta taistelua tähän mennessä, tosin vieraiden kannalta taistelu alkaa käydä vaikeaksi, kun Anaheim on kahdessa viimeisessä ottelussaan saanut puolustuksensa sellaiseen kuntoon, että tilaa maalintekoon ei juurikaan löydy. Tässä ottelussa Nashville teki kolme neljästä maalistaan läpiajosta, normaalit hyökkäykset tukehtuivat puolustusmuuriin uudelleen ja uudelleen.
Ensimmäinen erä oli kaksijakoinen isäntien viedessä erän alun ja siirtyessä kahden maalin johtoon. Erän viimeisellä minuutilla vieraat kuitenkin kuroivat johdon kiinni kahdella pikamaalillaan. Erä oli jäähytön.
Toisessa erässä ote siirtyi täysin isännille, jotka veivät erän numeroin 2-0 ja laukaukset 9-1. Tässä erässä tuomari riehaantui antamaan viisi jäähyä, joista kolme tuli vierasjoukkueelle.
Nashville otti ottelun hallintaansa kolmannen erän alussa, ja painoi peliä isäntien maalille. Predatorsin maalintekijäkunkku playoffeissa, Steve Sullivan epäonnistui tuhannen taalan paikassaan laukoen ohi tyhjän maalin, mutta hetkeä myöhemmin Paul Kariya sai kiekon suoraan Tomas Vokounilta ja kavensi. Erän puolivälin jälkeen painostus tuotti uudelleen tulosta, kun Kariya tasoitti, tällä kertaa Legwandin syötöstä. Mutta ajassa 27.35 Vokounilla pimeni ja mies heitti kiekon suoraan Selänteen lapaan kaukana maaliltaan. Ottelun voittomaali syntyi siis totaalisena lahjana. Viimeisellä sekunnilla Anaheim teki vielä yhden maalin tyhjiin, kun Nashville jatkoi toivotonta taisteluaan täysin tukitulla Ducksin puolustusalueella.
Taistelua joukosta löytyi kiitettävästi, mutta maltin puute ratkaisi tämän pelin. Ja puolustus. Anaheim takoo komeita onetimer-maaleja peräjälkeen ja pelistä toiseen, Predators yrittää pysyä kyydissä läpiajoilla. Ei kuitenkaan pysy. Seuraava peli pelattaneen huomisiltana ja jos muutosta ei siihen mennessä tapahdu, pomppivat kentällä pelin päätteeksi rantapallot.
Anaheim Ducks – Nashville Predators 6-4 (2-2, 2-0, 2-2)
Predatorsin maalit:
09.12 2-1 J-P Dumont
09.40 2-2 S. Sullivan (M. Zidlicky)
22.30 4-3 P. Kariya (T. Vokoun)
26.06 4-4 P. Kariya (D. Legwand)
Predatorsin jäähyt:
12.47 Hooking S. Weber
14.25 Interference D. Legwand
15.22 Charging M. Erat
NASHVILLE PREDATORS – ANAHEIM DUCKS, GAME 6
Sunnuntai-iltana pelattiin ottelusarjan kuudes peli, jossa sarja oli ensi kertaa katkolla Anaheimille. Ducks oli kahdessa edellisessä ottelussaan saanut puolustuksensa sellaiseen kuosiin, että Nashvillellä ei ollut ollut juurikaan aseita sen avaamiseen. Mikäli sama tahti jatkuisi, olisi sarja ohi.
Ottelun avausmaalia ei tarvinnut odottaa kahtakaan minuuttia. Anaheim meni johtoon, kun Predators-puolustus aukeni jälleen kerran kuin narsissi kevätpäivänä. Mutta kuuden ja puolen minuutin pelin jälkeen David Legwand punnersi kotijoukkueen tasoituksen osoittaen, ettei taistelu ollut vielä päättynyt. Erän viimeisellä sekunnilla vieraat onnistuivat kuitenkin menemään taas johtoon Tomas Vokounin ihmetellessä tapahtunutta oikein sijoittuneena, mutta tapahtumiin reagoimatta. Laukaukset osoittivat, että peli oli edellisten kaltainen, laukaukset vieraille 10-6.
Toisessa erässä Steve Sullivan onnistui reilun puolentoista minuutin pelin jälkeen tekemään sarjan ensimmäisen ylivoimamaalin Nashvillelle ja peli oli jälleen tasan. Mutta ottelun puolivälissä Anaheim kuittasi edellisen ja meni ylivoimalla jälleen johtoon. Tämän kuittailun innostamana Martin Erat kuittasi ensimmäisen erän lopun viimeisen sekunnin maalin tekemällä tasoituksen vain neljä sekuntia ennen toisen erän loppua. Laukaukset tasan 4-4 (mikä on aika vähän...).
Kolmannessa erässä jatkettiin samaa kuviota. Jo 43 sekunnin pelin jälkeen Ankat menivät johtoon ja ajassa 27.13 Steve Sullivan toi isännät vielä kerran peliin mukaan. 40 sekuntia myöhemmin vieraitten Stan Chistov otti jäähyn, mutta Predators ei pystynyt juurikaan vieraitten maalia uhkailemaan. Varsinainen peliaika päättyi tasan 4-4. Laukaukset viimeisessä erässä vieraille 7-3.
Jatkoaikaa ei sitten tarvinnut veivata kuin minuutin ja 40 sekuntia, kun Anaheim iski voittomaalin ja Nashvillen kausi oli ohi. Laukaukset vieraille 2-0.
Ottelu, kuten koko sarjakin ratkesi siis puolustukseen. Anaheim tukki oman alueensa, Nashville ei samaan kyennyt. Viimeisessä ottelussa Nashville pääsi yrittämään onetimeriä neljästi onnistumatta kertaakaan, vastaavat lukemat muissa peleissä ensimmäisestä alkaen 0/6, 0/8, 1/7, 3/16 (!) ja 1/6. Anaheimilla lukemat ovat seuraavat: 0/6, 2/8, 1/8, 7/12 (!!!), 2/7 ja 1/4. Luvut ovat karmeita, näin täältä päin katsottuna. Tuo ainoa Nashvillen ”onnistuminen” tapahtui ottelussa, jossa Ducks jäädytti pelin voitettuaan ensimmäisen erän 5-0.
Pieni huomionarvoinen seikka on myös se, että kaikki pelit voitti avausmaalin tehnyt joukkue.
Sarjan positiivisin Nashvillen pelaaja oli Steve Sullivan tehoillaan 8+0. Myös Marek Zidlicky nosti tasoaan huomattavasti runkosarjasta. Vastaavasti Jason Arnott ei päässyt runkosarjan tasolle, mutta siihen löytyy luonnollinen selitys siitä, että mies menetti ykkösketjun sentterin paikan David Legwandille. Jäähypörssin ykköseksi nousi Shea Weber kahdeksalla jäähyminuutillaan.
Nashville Predators – Anaheim Ducks 4-5 ja. (1-2, 2-1, 1-1, 0-1)
Predatorsin maalit:
06.34 1-1 D. Legwand (K. Timonen, T. Vokoun)
11.37 2-2 S. Sullivan (T. Vokoun)
19.56 3-3 M. Erat (M. Zidlicky)
27.13 4-4 S. Sullivan (M. Zidlicky, K. Timonen)
Predatorsin jäähyt:
09.02 Charging J-P Dumont
14.52 Hooking S. Weber
17.12 Hooking M. Zidlicky
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti