Skouttaamassa

Pelaajien ominaisuuksiin perehtyminen eli skouttaaminen on kovaa työtä. Jos olisin jonkin seuran GM, en ikipäivänä palkkaisi itseäni siihen tehtävään. Mutta kun asiat nyt ovat niin kuin ovat, pitää kaikki tehdä itse. En ole tehnyt varsinaisia löytöjä, sen sijaan olen keskittynyt viiden tiimin keskinäisten erojen esiin kaivamiseen. Boston, Dallas, New Jersey, San Jose ja Toronto ovat olleet periskoopin edessä, mikroskoopin alla ja myrskyn silmässä viime päivien ajan. Silmissä vilisee lukuja, NHL94:n tarttuva musiikki soi päässä ja paniikki kasvaa. No eipä vainkaan, päätös tulee olemaan helppo kaikessa ilmeisyydessään.

Aloin myös samalla tutkia erästä pelaajaa, joka jo viime keväänä herätti minussa kauhun ja ihailun sekaista kummastusta. Montrealin #11, kapteeni itse, Saku Koivu. Pelailin konetta vastaan Montrealilla ja kyllä, jopa minä taoin maaleja one-timereilla aivan toiseen tahtiin kuin muilla joukkueilla pelaillessani. On toki myönnettävä, että Saku on todellisuudessakin (IRL) erikoisen taitava pelaaja, mutta...

Niin, mutta mitä? Jos virtuaali-Saku olisi todellisen kaltainen, hänen pitäisi joka pelissä loukkaantua ainakin yhden kokonaisen erän ajaksi. Ja ainakin kerran kymmenessä pelissä koko ottelun ajaksi. V-Saku on kuitenkin kestävyytensä lisäksi myös uskomaton kiekonriistäjä, vastustajat lakoavat hänen ympärillään, vaikka hän ei ehdi vielä edes osoittaa mailallaan jokaista. Olenkin tullut siihen tulokseen, että ellei V-Saku ole NHL94@2003/2005:n RoboSniper, pelaajan jäänteiden ympärille koottu maalikone, hän on ainakin saanut käyttöönsä superpähkinöitä, joita napsien pysyy pelin ajan kasassa. Pukukopissa vaikutus lakkaa ja mies huomaa, että "oho, mullahan on jalka polvesta irti". Enkä hämmästyisi, vaikka Taiteilijakin olisi päässyt samalle pussille, niin ylivertaista peliä mies esittää. Vaikka mikäpäs minä olen sanomaan - mies joka ei palkkaisi edes itse itseään.

On se ilmoja pidellyt.